Hissittömässä talossa pienen lapsen kanssa: onnistuu

Kun muutimme kolmanteen kerrokseen hissittömään kerrostaloon reilu 1-vuotiaan kanssa, olin tietysti hieman huolissani siitä, miten toimiva ratkaisu tuli tehtyä. 

Ehdoton kriteeri kuitenkin täyttyi: vaunut sai säilöön kellarin käytävälle, joten niitä ei tarvinnut kantaa joka kerta kolmanteen kerrokseen. Kellarin ovelta on vain muutama askelma maan tasalle, koska talo on loivassa rinteessä. Vaunujen säilyttäminen kellarissa toimii siis kohtalaisen sujuvasti. 

Jos meillä olisi uutena ostetut vaunut, en varmaan olisi uskaltanut säilyttää niitä kellarissa alttiina varastamiselle. Meidän Britax Smile 2 kärryt on kuitenkin ostettu käytettynä 200 eurolla ja ne ovat säilyneet kellarissa koskemattomina.

Tässä sitä ollaan, miltei kaksi vuotta myöhemmin, edelleen hengissä ja hauikset entistä vanhempina. Lapsi ei nyt 3-vuotiaana edelleenkään suostu kulkemaan portaita kuin ylöspäin, ja sitäkin ainoastaan sopivalla tuulella ollessaan. Tästä aiheesta kirjoitinkin jo aikaisemmin tässä postuksessa. Pitkään hän pelkäsi avonaisia portaita niin, ettei suostunut kiipeämään niitä ollenkaan, vaikka motoriset taidot olisivatkin olleet riittävät. 

Esimerkiksi päiväkodista kotiutuessa kannan hänet edelleen lähes aina portaat ylös. Onneksi minun voimat tuntuvat kasvavan samaa tahtia kuin lapsikin.

Vaunujen säilytykseen sopivat tilat olivat meille ratkaiseva kriteeri, kun muutimme hissittömään taloon. Kuva: Unsplash.

Miksi valitsimme hissittömän kerrostalon pienen lapsen kanssa?

Tämä asunto sijaitsi sopivasti vain kilometrin päässä edellisestä kodistamme ja vuokra oli kohdallaan. Lisäksi (kuten usein tuppaa tapahtumaan), muutolla oli kohtuullisen kiire. Tämä asunto oli paras kompromissi sillä hetkellä tarjolla olleista vaihtoehdoista.

Tarjontaa ei mahdottoman paljon ollut, koska halusin muuttaa tietylle alueelle ja nimenomaan kaupungin vuokrataloon. Halusin löytää pitkäaikaisen kodin, jossa saamme asua niin pitkään kuin haluamme.

Asumisen arkipäivää lapsiperheenä ilman hissiä

Vaikka aluksi ajatus kolmanteen kerrokseen kiipeämisestä lapsi sylissä voi tuntua rankalta, ainakin oma kokemukseni kuitenkin on, että arki sujuu yllättävän kepeästi. 

Portaiden nousu päivittäin kohottaa kuntoa kuin huomaamatta. 

Ruokakaupan kotiinkuljetus on ollut aivan pelastus. Tilasimme lähes kaikki ruuat Prismasta suoraan ovelle kunnes lapsi oli 2,5-vuotias. (Eilen kävin itse Prismassa ja tajusin, että se taisi olla ensimmäinen kerta kolmeen vuoteen!)

Raskaiden ruokakassien raahaus jäi siis pois. Tämä oli erityisen kätevää silloin, kun lapsi oli niin pieni, ettei häntä voinut jättää portaissa käsistään hetkeksikään.

Nyt kun lapsi osaa odottaa ja ymmärtää portaiden vaarallisuuden, saatan tarvittaessa kantaa lasta ja kantamuksia vuorotellen, jos lapsi ei suostu itse kulkemaan portaita. Kannan lapsen esimerkiksi porrastasanteelle tai seuraavaan kerrokseen ja palaan sitten hakemaan kantamukset. Näin jatkamme portaat alusta loppuun.

Onhan se vaivalloista, mutta ei mahdotonta.

Tähän asuntoon muuttaessa en totta puhuen kuvitellut kantavani lasta portaissa vielä 3-vuotiaana. Kuva: Pixabay.

Kun lapsi on vielä vähän isompi, hän varmasti alkaa jo kulkea itse portaat. Uskoisin ja toivoisin, että siinä pisteessä ollaan viimeistään, kun lapsi täyttää 4-vuotta. (Tiedän, että meillä tämä kehitys ei mene keskiverrosti, koska lapsi on luonteeltaan erittäin herkkä ja tarvitseva. Tavallisesti varmaan 3-vuotias kiipeää portaat jo varsin reippaasti.)

Vaikka lapsen kantaminen portaissa on työlästä, menee pikkulapsiaika lopulta nopeasti.

Vaunulenkkien jälkeen lasta ei voi vain jättää nukkumaan ulos

Isoin hankaluus hissittömyydestä oli se, että taaperoa ei voinut jättää lenkin jälkeen nukkumaan rattaisiin. Olin edellisessä hissillisessä asunnossamme kärrännyt usein lapsen parvekkeelle jatkamaan uniaan, mutta tässä kodissa se ei tietysti onnistunut enää. Lapsi oli nuorempana varsin haastava nukutettava, joten kävimme aika usein rattailla lenkeillä päiväuniaikaan. 

Eipä siinä voinut muuta kuin nostaa lötkön taaperon kellarissa rattaista syliin ja yrittää selviytyä kahden lukitun oven läpi sekä portaista herättämättä pientä. Se onnistui välillä paremmin ja välillä huonommin. 

Jos lapsi pysyi unessa, laskin hänet sängylle ja otin hänen päältään pois vain hanskat, pipon ja kengät sekä avasin vetskareita, jotta hän ei olisi aivan tikahtunut vaatteisiinsa nukkuessaan. (Jos oli käyty leikkipuistossa oli "kivaa" laskea nukkuva lapsi hiekkaisissa ulkovaatteissa sängylle...)

Noina hetkinä tuli välillä kadehdittua huolella rivitaloissa tai omakotitaloissa eläviä, jotka voivat vain jättää vaunut pihalle ja mennä itse sisälle. Se olisi ollut tuhat kertaa helpompaa.

Toisaalta näin jälkikäteen ajateltua tuo elämänvaihe oli meillä verrattain lyhyt, sitä kesti noin 1,5 vuotta, joten eipä sillä isossa mitassa ollut meille suurta merkitystä. Joo se oli hankalaa ja epäoptimaalista, mutta siitäkin selvittiin. (Lisää lapsia ei ole tarkoitus tulla.)

Hissitön kerrostaloasuminen on yleistä

Suomessa yli puolet asuinkerrostaloista ovat hissittömiä. Niissä asuu lukemattomia lapsiperheitä. Emmekä ole tässä omassa talossammekaan suinkaan ainoa lapsiperhe.

Edellä mainitsemaani tilastoon sopien, jos haen vapaita kerrostaloasuntoja kotipaikkakunnaltani, tuloksista tippuu yli puolet pois, jos valitsen kriteeriksi hissillisyyden.

Hassua muuten, mutta jos meidän talo rakennettaisiin tänä päivänä, tämä olisi laiton. Hissi on pakollinen varuste nykyisten rakennusmääräysten mukaan vähintään 3-kerroksisissa uusissa kerrostaloissa.

Pieni hissitön kerrostalo tuntuu kodikaalle ja rauhalliselle

Kaikista eniten hissittömyydestä on vaivaa ylimmän kerroksen asukeille, kuten meille. Toisaalta ylimmässä kerroksessa on ihana oma rauha. 

Kerrostalo jossa asumme on hissittömille taloille tyypillisesti melko pieni, omassa rapussamme on 9 asuntoa. Naapurit tulevat huomattavasti tutummiksi kuin isoissa hissillissä taloissa. Ja toisaalta naapureista tulee todennäköisemmin vähemmän häiriöitä, kun heitä on määrällisesti vähemmän. 

Myös se, että naapurit tuntevat toisensa ja möykän lähde on yleensä hyvin helppoa selvittää, rajoittanee ihmisten käytöstä. Tässä talossa ainakin on ollut yleisesti ottaen mukavan hiljaista asua. (Muut naapurit eivät ehkä aina sanoisi samaa, kiitos meidän rakkaan kiljukaulan...)

Kolmiomme sijaitsee vielä talon päädyssä, joten seinänaapureita ei ole kuin yksi ja sekin keittiön ja vessan seinän takana.

Ylimmässä kerroksessa luonto on tavallaan lähempänä, vaikka ollaankin korkealla

Rinteessä kun olemme, ylimmästä kerroksesta näkyy ihanasti taivasta. Isot ikkunat antavat valon tulvia sisään. Välittömässä läheisyydessä ei ole edes varjostavia puita.

Läpitalon huoneisto ylimmässä kerroksessa on ihanan valoisa. Kuva: Unsplash.

Sade rummuttaa tunnelmallisesti talon peltikattoa. Tuulella parvekkeen matto menee rullalle ja tuulettumassa olleet vaatteet lentävät parvekkeen lattialle. 

Aurinkoisella säällä asunto kuumenee herkästi. Kaikki säätilat tuntuvat tässä 60-luvulla rakennetussa kerrostaloasunnossa melkein kuin omakotitalossa. Se on toisaalta hyvin ymmärrettävää, eihän tässä ole kuin yksi seinä naapureihin päin. Kaikki muut ovat meidän "omia" ulkoseiniä.

Hissittömässä kerrostalossa asuminen on arvojeni mukaista

Hissittömyys on luksuksen puutetta. Se on tyytymistä vähempään, epämukavuuden hyväksymistä.

Tietyllä tapaa tavoittelen omassa elämässäni askeesia. Haluaisin kuluttaa mahdollisimman vähän ja olla mahdollisimman riippumaton. En halua autoa, sähköpyöräkin tuntuu hankalalta, liian helpolta. Rappusten kapuaminen on loogista jatkumoa. 

Kun kerran näinkin pärjää, miksi pitäisi olla hissi? Se tuottaa kuitenkin kustannuksia. Hissitkin kun pitää huoltaa ja uusia aina aika ajoin, sähköäkin ne vievät. 

Lisäksi hissittömien talojen asunnot lienevät yleensä vähän halvempia, koska hissittömyys rajaa kysyntää. Tämä kannattaa tietysti huomioida myös toiseen suuntaan, jos asunnon aikoo ostaa omaksi. Hissittömän asunnon saaminen kaupaksi myöhemmin voi olla hankalampaa. Koska asumme vuokralla, tätä ongelmaa ei meillä ole.

Älä pelkää hissittömyyttä ainakaan yhden lapsen kanssa

Omien kokemuksieni pohjalta totean, että hissittömän talon kolmannessa kerroksessa asuminen lapsiperheenä ei ole ollenkaan mahdotonta, ainakin jos lapsia on vain yksi. Me muutimme taaperoikäisen kanssa, mutta vauvankin kanssa tässä olisi voinut asua ihan toimivasti. Oikeastaan varmaan helpommin kuin taaperon kanssa, sillä pehmeän vaunukopanhan/ kantokassin saa aika kivuttomasti kannettua sisälle tai vaikka parvekkeella oleviin toisiin rattaisiin.

Kahdenkin lapsen kanssa arki varmaan sujuisi aika kivutta, jos taapero on reipas ja kiltti luonne tai jos lapsilla on riittävä ikäero.

Portaiden kiipeäminen on muuttunut normaaliksi osaksi arkea. Eipä sitä tule oikeastaan enää ajateltua lainkaan.

Ruokakaupan kotiinkuljetus on osoittautunut monella tapaa pelastavaksi enkeliksi, varsinkin lapsen ollessa pienempi. Yhä edelleen tilaamme kotiinkuljetuksella ruokaostoksia, mutta vain entistä harvemmalla syklillä, koska käyn nykyään myös pyörällä kaupassa.

Toisaalta olisihan se äärettömän vaivatonta asua ensimmäisessä kerroksessa, vaikka sinne ei taivas ja aurinko ulottuisi yhtä mukavasti. Eritoten jos olisi koira, harkitsisin vahvasti sitä vaihtoehtoa. 

Kroonisen muuttovimman ansiosta olen useita kertoja asunutkin myös kerrostalossa ensimmäisessä asuinkerroksessa (pohjakerros eli kellaria vastaava kerros on näissä taloissa ollut maan tasalla). Matalammalla olevat asunnot tuppaavat olemaan viileämpiä, mutta myös pimeämpiä.

Oli myös mukavaa puistella parvekkeelta vuodevaatteita, kun pölyt eivät lennelleet toisten parvekkeelle. Nykyisessä asunnossa joutuu menemään yhden porrastasanteen alemmas tuuletusparvekkeelle.

Tulipalokammoni vuoksi asuisin mieluusti matalammalla. Minulla on koti täynnä palovarottimia. Vaahtosammuttimenkin hankin hiljattain sammutuspeitteen kaveriksi. Vaikka oma koti olisi kuinka varusteltu, naapureiden varovaisuuteen tai varomattomuuteen en pysty vaikuttamaan. 

Tulipalo tuntuu pelottavammalta uhalta kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Kuva: Unsplash.

Tuntuisi turvallisemmalta, että parvekkeelta tai ikkunasta olisi mahdollisuus pelastautua omin avuin. Lisäksi tulipalot taitavat yleensä levitä ennemmin ylöspäin, jolloin ylimmässä kerroksessa asuessa on isommassa vaarassa kuin alimmassa kerroksessa, jos naapurissa palaa.

Toisaalta taas täällä kolmannessa kerroksessa voi melko huoletta jättää parvekkeen oven yöksi auki kesähelteellä.

Tästä pääset lukemaan Mutsimediassa julkaistun artikkelin ykköskerroksen elämästä lapsiperheenä, jos pohdit sitä vaihtoehtoa.

Kummassakin on puolensa ja voisin hyvin kuvitella asuvani uudestaan myös ensimmäisessä kerroksessa.