Uupunut Äiti

Peltorit ovat miehellä olleet päässä jo pidemmän aikaa. Syksyllä yhä tihenevään tahtiin. Joulun alla päädyimme siihen, että mies viettää jatkossa entistä enemmän aikaa omassa kodissaan. Hän ei kertakaikkiaan pysty kestämään lapsen kirkumista kuin noin kaksi päivää kerrallaan. Nyt huomaan, että alan itsekin tarvitsemaan kuulosuojaimia. 3-vuotiaan uhma ottaa kiihtyviä kierroksia. Välillä huuto raikaa muutaman minuutin välein. Jos on ollut puoli tuntia rauhallista, se on jo pieni saavutus. Joskus tilanteet ovat koomisia. On tyyntä. Pieni juttelee aivan rauhallisesti jotain olohuoneesta, mutten saa selvää. Huikkaan keittiöstä lempeän rakastavalla äänellä: "Mitä sanoit rakas?" Vastaukseksi saan leimahtavan vihaisen karjaisun: "EN MITÄÄN!!!" Totean mielessäni: "Ahaa, hän puhuikin ilmeisesti itsekseen." Tai kun yritän lohduttaa häntä empaattisesti sanoittaen: "Äiti ymmärtää, että siitä tuli paha mieli", saan vastaukseksi raivokkaan uhmaisen: "Äiti

Olen muuttanut elämäni aikana 15 kertaa ja asunut kahdeksalla eri paikkakunnalla. Jos muuttojen määrällä jakaa ikäni, kohta 36 vuotta, olen muuttanut 2,5 vuoden välein läpi elämäni. Vain harva muutto on ollut pakon sanelema. Jatkuva muuttaminen voi olla suorastaan addiktio. Muuttamisen huumassa helposti vähättelee muuton negatiivisia vaikutuksia. Kuva: Pixabay. Pisimmillään olen asunut samassa kodissa yhdeksän vuotta: 5.-luokkalaisesta 20-vuotiaaksi. Lyhimmillään olen asunut samassa kodissa kaksi kuukautta – se päättyi, kun pakenin turvakotiin. Aikuisiällä minun on ollut vaikea pysyä aloillani. Huomaan usein katselevani asuntoja “muuten vain”. Jos jossain olisi tarjolla jotain vielä parempaa samalla rahalla…? Paikkakunnan vaihto 5-vuotiaana synnytti juurettomuuden tunteen Lapsena muutimme perheeni kanssa useaan otteeseen, ja yksi merkittävimmistä muutoista tapahtui, kun olin 5-vuotias. Helsingistä muutto pienempään kaupunkiin mahdollisti äidillemme mielenkiintoisen ja vakituisen työn s

Jos olet herkkä nuori ja haaveilet opiskelevasi hoitoalalle, mieti vielä. Vaikka en minä varmaan sinua pysty pelastamaan. Traumaattisen lapsuuden eläneenä erityisherkkänä hoitoala on ollut minulle yhtä oikea valinta kuin optikon ammatti päästäiselle. Kuva: Unsplash. Kun olin lapsi, rakastin tutkia lääkärikirjoja . Niissä oli pelottavia, mutta kiehtovia kuvia ihmisen elimistöstä. Tutkimalla sairauksia A:sta Ö:hön yritin saada kuolemanpelon hallintaani. Jos jollekin perheenjäsenelleni tapahtuisi jotain, olisin valmis.  Ja kun jonkun vatsaa väänsi tai silmää kutitti, minä kirmasin lääkärikirjojen syliin etsimään vastauksia. Usein niitä löytyikin. Koin olevani hyvä ja tarpeellinen. Ala-asteikäisenä nautin vuosittaisista astmakontrolleista lastentautien poliklinikalla. Ihailin lempeää lastenlääkäriä. Hän jutteli minulle kunnioittavasti. Suoraan lapselle, ei lapsen ohi. Käynneillä oli rauhallinen tunnelma. Noilla reissuilla sain olla keskiössä. Kävimme sairaalan kahviossa syömässä munkkeja.

Kävin eilen uusyrityskeskuksessa aloittavan yrittäjän neuvontaa saamassa. Halusin pohtia yhdessä ammattilaisen kanssa kotipalveluyritysideaani.  Vastassa oli vauhdikas ja puhelias keski-ikäinen nainen, entinen pitkäaikainen yrittäjä. Asiaa hänellä oli niin paljon, että minun oli välillä vaikeaa saada suunvuoroa. En kyllä itsekään ole vähäsanainen, joten useankin kerran puhuimme tuon 90 minuutin aikana toistemme päälle sujuvasti. Yrittäjyydessä on niin monta muuttujaa. Miten voisin tietää, olisiko yrittäjäksi ryhtyminen järkevä siirto vai ei? Kuva: Unsplash. Käynti oli monelta osin hauska ja ihan hyödyllinen. Nauroimme. Toisaalta mieltä jäi painamaan torjutuksi tulemisen tunne. Näiden yrityshaaveiden kanssa on niin vereslihalla, että kaikesta ottaa helposti itseensä, vaikka ei tarvitsisi ottaa. Pienen lapsen "yksinhuoltajuus" haastaa yritystoimintaa lapsen sairastuessa Pohdin ääneen, miten voi olla haastavaa, jos lapsi sairastaa. Minä kun olen käytännön tasolla yksinhuoltaja.