Jatkuva muuttaminen introverttina lapsena voi kuormittaa hyvinvointia vielä aikuisenakin

Olen muuttanut elämäni aikana 15 kertaa ja asunut kahdeksalla eri paikkakunnalla. Jos muuttojen määrällä jakaa ikäni, kohta 36 vuotta, olen muuttanut 2,5 vuoden välein läpi elämäni. Vain harva muutto on ollut pakon sanelema.

Jatkuva muuttaminen voi olla suorastaan addiktio. Muuttamisen huumassa helposti vähättelee muuton negatiivisia vaikutuksia. Kuva: Pixabay.

Pisimmillään olen asunut samassa kodissa yhdeksän vuotta: 5.-luokkalaisesta 20-vuotiaaksi. Lyhimmillään olen asunut samassa kodissa kaksi kuukautta – se päättyi, kun pakenin turvakotiin.

Aikuisiällä minun on ollut vaikea pysyä aloillani. Huomaan usein katselevani asuntoja “muuten vain”. Jos jossain olisi tarjolla jotain vielä parempaa samalla rahalla…?

Paikkakunnan vaihto 5-vuotiaana synnytti juurettomuuden tunteen

Lapsena muutimme perheeni kanssa useaan otteeseen, ja yksi merkittävimmistä muutoista tapahtui, kun olin 5-vuotias. Helsingistä muutto pienempään kaupunkiin mahdollisti äidillemme mielenkiintoisen ja vakituisen työn sekä meille lapsille turvallisemmat kasvuolosuhteet. 

Näin jälkikäteen katsottuna, tuo paikkakunnan vaihto lapsena synnytti minussa voimakkaan juurettomuuden tunteen. Juurettomuutta vahvistaa vielä se, että molempien vanhempieni suku on vähän sieltä ja vähän täältä, muttei tietenkään siltä paikkakunnalta, jolle muutimme. (Muuttaminen taitaa kulkea meillä verissä?)

Olen kummallinen yhdistelmä kulkuria ja pelkuria. Yhtäältä haluaisin jatkuvasti muuttaa uusin maisemiin. Toisaalta tiedän, että tarvitsisin herkkyyteni vuoksi arjen ja ihmissuhteiden pysyvyyttä ja turvallisuutta. Kuva: Unsplash.

Kun minulta kysytään, mistä olen, tunnen aina tietynlaista tyhjyyttä. En ole oikein mistään. Velvollisuudesta vastaan kuitenkin sen paikkakunnan, jossa peruskouluni ja lukioni kävin. Enhän minä Helsingistäkään koe olevani.

Katkenneiden ystävyyssuhteiden kuorma

Muutto 5-vuotiaana aiheutti haasteita sosiaalisiin suhteisiin: kaikki siihenastiset ystävyyssuhteet katkesivat. 

6-vuotissyntymäpäivilleni kutsuttiin vielä vanhoja ystäviä Helsingistä, mutta sen jälkeen en tainnut heitä enää nähdä. Harvallapa tuon ikäisellä ystävyyssuhteet kestävät kovin pitkiä välimatkoja. Melko nuorena kieltäydyin täysin syntymäpäivien pitämisestä: en halunnut olla huomion keskipisteenä.

Koulussa takerruin yhteen ystävään, johon olin tutustunut perhepäivähoidossa. Ujona lapsena uusien kavereiden saaminen koulussa oli alkuun haastavaa. Toki vähitellen tutustuin muihinkin luokkalaisiini. Tuo yksi bestikseni oli kuitenkin tuki ja turvani läpi peruskoulun. 

(Valitettavasti opiskeluaikoina yhteydenpitomme jäi enkä ole kuullut hänestä enää vuosiin.)

Aikuisuuden muutot: kimpoilua pitkin Suomea

Aikuisena olen jatkanut muuttamista eri syistä. Opiskelu, työ ja ihmissuhteet ovat toimineet liikkeellepanevina voimina singoten minut useimmiten satojen kilometrien päähän edellisistä asuinpaikoistani. 

Seikkailunhaluni ja nomadihenkisyyteni ovat saaneet minut kyllästymään helposti yhteen paikkaan ja etsimään jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. 

Introverttina uusien ihmissuhteiden luominen ei ole vahvuuteni aikuisiälläkään. Tälläkään hetkellä minulla ei ole sukulaissuhteiden ja miehen kautta tulevien ihmissuhteiden lisäksi muita ihmissuhteita lainkaan. 

Toisaalta juuri irtolaisuuteni on tuonut vapauden lähteä uudelle paikkakunnalle matalalla kynnyksellä.

Miksi jotkut ihmiset tuntuvat hakeutuvan jatkuvasti uusiin ympäristöihin?

Joskus kyseessä voi olla suorastaan pakkotoiminto, pakonomainen tarve toistaa totuttua toimintaa. Ihmiset, jotka ovat kokeneet paljon muuttoja lapsuudessaan, voivat tuntea tarvetta jatkuvaan muuttamiseen myös aikuisiällä. 

Tällöin ihmisessä asuu levottomuus, jatkuva tarve etsiä sitä “juuri oikeaa paikkaa”.

Fysioterapeutit sanovat: paras asento on seuraava asento. Muuttoholisti sanoo: paras asunto on seuraava asunto.

Ihmiset, jotka ovat luonteeltaan riskinottajia, ovat erityisen alttiita jatkuvalle muuttamiselle. Jatkuvat muutokset voivat tarjota adrenaliinipiikin ja mahdollisuuden löytää aina jotain uutta. Tällainen ihminen saattaa tiedostamattaan pyrkiä ratkaisemaan sisäisiä ongelmiaan muuttamalla ulkoisia olosuhteitaan.

Ulkoapäin katsottuna jatkuvasti muuttava voi näyttää pakenevan ongelmiansa. Ongelmat kuitenkin seuraavat useimmiten perässä, itseään kun ei voi jättää pakkaamatta mukaan.

Muutto uudelle paikkakunnalle toimii hetken aikaa mukavana harhautuksena. Arkiset tilanteet vievät niin paljon kaistatilaa, että muuttoholisti voi hetkeksi ottaa vapaata päänsisäisistä nauhoistaan. 

Uuden kodin avaimet ovat kuin huumeannos. Hetken aikaa ei ole kipuja. Keho hyrrää onnellisuushormoneissaan ylikierroksilla ja jaksaa mitä vain. Kuva: Pixabay.

Siinä on vain jotain loputtoman hilpeää, kun opettelee tuntemaan uusia katuja ja kauppoja. Missä hyllyvälissä on hillot ja pähkinät? Miten pyykkitupa tässä talossa toimii? Missä voin säilyttää pyörääni?

Oikeastihan nuo asiat ovat rasittavia. Mutta muuton nostattamassa hormonimyrskyssä mikään ei tunnu rankalta. Olo on kuin vastarakastuneella.

Uudet maisemat synnyttävät syvää tyytyväisyyttä. Jonkinlaisen tunteen siitä, että on taas saavuttanut jotain. Hetken aikaa on askeleen lähempänä onnea. 

Vastamuuttanut kuorruttaa itsensä perusteluilla. Muutto oli oikea päätös.

“Tästä ikkunasta on ihana maisema.” 

“Tämä keittiö on kyllä paljon toimivampi.”

 “Täällä on ihanan hiljaista.”

Lapsuuden muuttojen psykologiset vaikutukset

Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että lapsuudessa tapahtuneilla muutoilla voi olla, paitsi vaikutusta lapsuuden heikompaan koulumenestykseen ja käytösongelmiin, myös hyvin pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. 

Vuonna 2010 tehdyssä amerikkalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että erityisen haitallista toistuvat muutot lapsuudessa ovat introverteille ja neuroottisille luonteille. (Ja minä olen tietysti molempia!) 

Lapsuudessaan usein muuttaneen tuntevat aikuisena matalampaa tyytyväisyyttä elämäänsä ja heidän psykologinen hyvinvointinsa on heikompaa. Mitä useampia lapsuuden muuttoja oli, sitä voimakkaampi oli niiden negatiivinen vaikutus. 

Introvertit ovat siis eksrovertteja haavoituvaisempia muutoissa. Tätä tutkijat selittivät sillä, että lapsuudessaan usein muuttaneilla introverteilla oli vielä aikuisuudessaankin vähemmän läheisiä ihmissuhteita verrattuna paikoillaan pysyneisiin introvertteihin. Ekstrovertti taas kykenee suojautumaan muuton haitallisilta vaikutuksilta hankkimalla nopeasti uuden läheisverkoston. Tiedetään, että hyvillä ja läheisillä ihmissuhteilla on suojaava vaikutus ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin.

Äitiys muutti asennettani muuttamista kohtaan

Nyt äitiyden myötä olen tuntenut vahvempaa tarvetta pysyvyyteen. Muuttaminen lapsen kanssa on aivan eri asia kuin muuttaminen ilman lasta. 

Olemme joutuneet muuttamaan jo kerran lapsen ollessa 1-vuotias. Onneksi muutimme vain noin kilometrin päähän edellisestä kodistamme. Muuton myötä saimme tarpeisiimme paremmin soveltuvan kodin.  

Jatkossa pyrin kuitenkin välttämään muuttamista. Haluan tarjota lapselleni vakaan ja pysyvän kodin ja kotikunnan, jossa hän voi juurtua ja kasvaa turvallisessa ympäristössä. Haluan, että hänen on helppo vastata kysymykseen: “Mistä olet kotoisin?” 

Lapsella on isän puolen sukujuuret synnyinpaikkakunnallaan, joten niin kauan kuin asumme täällä, hänen juurensa ovat vahvasti paikoillaan.

Haluan myös suojella lasta muuttamisen tuottamalta stressiltä. Väistämättä muutto sitoo, usein yllättävän pitkäksikin aikaa, vanhempien resursseja pois lapsesta. Tavaroiden läpikäyminen ja lajittelu, tarpeettomien myynti tai muu hävitys, pakkaaminen ja uudessa kodissa jälleen “kodin rakentaminen” voi viedä kuukausia. Tuo aika on helposti täynnä hermojen kiristymistä, varsinkin jos aikataulu uhkaa levitä käsiin. 

Puhumattakaan muuttosiivouksesta, jonka joutuu huonossa tilanteessa tekemään kahteen kertaan, jos edelliset asukkaat ovat jättäneet uuden kodin lääväksi!

Toki muuttoapua, pakkausapua, ammattijärjestäjän ja loppusiivoukset voi ostaa halutessaan rahalla. Se raha on kuitenkin pois muusta elämisestä.

Taistelu muuttamisen himoa vastaan

Vaikka halu tarjota lapselleni mahdollisimman pysyvä koti on vahva, kohtaan edelleen haasteita muuttamisen himon kanssa. Yritän olla selaamatta asuntoilmoituksia, mutta välillä en vain pysty pidättelemään itseäni.

Asuntoilmoitukset herättävät herkästi kiusauksen lähteä etsimään uusia maisemia tai vähintäänkin harkitsemaan uutta asuntoa arjen kannalta paremmalla sijainnilla. Helpoimmalla pääsisin, jos en selaisi ilmoituksia lainkaan.

Täydellistä asuntoa tai paikkakuntaa ei ole olemassa. Jokaisella paikkakunnalla ja kodilla on väistämättä huonot puolensa. 

Aina voisi esimerkiksi asua hiukan lähempänä jotakin. Lähempänä metsää, lähempänä palveluita, lähempänä koulua, lähempänä työpaikkoja. 

Niin kauan kuin nykyisen asuntomme huonot puolet eivät ole aivan kestämättömiä, yritän pysytellä aloillani. Luontoni käskee toistuvasti liikkeelle, mutta mieleni pyytää toimimaan toisin. Aivan erityisen sitoutunut olen välttämään sitä, että lapseni joutuisi muuttamaan toiselle paikkakunnalle.

Nyt pystyn näkemään arvoa paikallaan pysymisessä

Muuttaminen voi tuoda mukanaan haasteita ja kuormaa, joskus myös juurettomuuden tunteen, joka jatkuu hautaan saakka. Toisaalta se voi tuoda mukanaan myös huumaavaa vapautta ja seikkailua, tunteen elämisestä.

Moni muuttoni ei ole ollut välttämätön. Luultavasti olisin elänyt aivan yhtä hyvää elämää ilman monia muuttojakin. 

En silti kadu mennyttä, sillä olen saanut kokemuksia, joita ilman en olisi luultavasti päässyt tähän ymmärrykseen, joka minulla on nyt. Ja onhan minulla takanani ihan mahtavia elämänkokemuksia ympäri Suomen.

Tyytyminen siihen, mitä on. Kiitollisuus nykyisestä kodista ja kotipaikkakunnasta. Tässä on hyvä, tässä on riittävästi. Kuva: Unsplash.

Nyt haaveilen siitä, että pystyisimme asumaan nykyisessä kerrostalokolmiossa mahdollisimman pitkään, kenties jopa siihen saakka, kun lapsi muuttaa kotoa pois. Jos minun pitäisi alkaa luettelemaan asunnon vikoja, keksisin heti varmaan kymmenen asiaa. Silti tässä on ihan hyvä asua. 

Ja mikä kauneinta, tämä on meille ja eritoten lapsellemme koti. Miksi haluaisin ottaa sen lapseltani pois? Vain huomatakseni, että siinä seuraavassakin asunnossa on kymmenen puutetta, vähän erilaisia vain?

Harjoittelen päivittäin tyytymistä siihen, mitä on. Annan itselleni luvan rauhoittua ja ohjata tuon muuttoihin menevän energian muualle. Haluan nähdä suurta arvoa myös siinä, että asiat, paikat ja ihmiset pysyvät päivästä ja vuodesta toiseen samoina. 

Ja ainahan voi matkustella. Niin kai ne normaalit ihmiset seikkailevat.