Olen taas työtön – miten talouteni voi?

Ruokakuluista säästäminen on kirppistelyn ja autottomuuden ohella yksi tärkeimpiä keinojani pitää budjetti hallussa myös työttömänä. Savuttomuus ja alkottomuus ovat tietysti myös merkittäviä tekijöitä.

Polkaisin tänään sähköpyörällä kaupungin toiselle puolelle haalimaan tarjoustuotteita. Tavoitteenani oli toimia napakasti ja varoa jäämästä haaveilemaan hyllyjen väliin. 

Tunti reissussa meni ja säästö oli huomattava: 25 euroa!

Tarjous, tarjous, tarjous. Voi tätä onnea.

Tarjousten tarkoitus on tietenkin saada asiakkaat tulemaan kauppaan ja ostamaan sitten paljon muutakin. Tällä reissulla pitäydyin tarkastasti ostoslistassa.

Tein huvikseni tarkan laskelman.

Hups! Appelsiinit olivat ihan normaalissa alessa, eivät tietenkään punalaputettuja.

Parasta säästöä olisi tietysti jättää karkit kauppaan... Ostamme joka tapauksessa tummaa suklaata normaalisti viikottain. Yritän kuluttaa nyt nämä ostamani suklaat sivistyneen vähitellen. Saa nähdä onnistuuko. 

Tienasin parin tunnin edestä

Viime kesän olin töissä laitoshuoltajana. Oma veroprosenttini 2300 euron kuukausipalkastani oli 21,44 %. Tuntipalkka oli 14,21 e, nettona 11,16 e. 

Tuon ruokaostoksista säästämäni 25 euroa olisin tienannut olemalla laikkarin tuntipalkalla töissä 2 h 15 min. (Työssä ollessa kerryttää toki myös työeläkettään ja saa muitakin etuja.)

Tarjoustuotteiden metsästys vaan tuottaa jotain alkukantaista mielihyvää, jota en saa töissä käymällä. 

Varmaan ihmettelet, miksi vertailen näitä. Eikö voi käydä sekä töissä että metsästää tarjouksia?

Varmaan suurin osa voi. Itse olen työssä ollessani niin väsynyt, että en pysty. 

Tilaan silloin hyvin usein ruokaostokset kotiin, jolloin maksan toimitus- ja pakkauskulut (15+ euroa) enkä pysty pomppimaan monessa kaupassa tai hyödyntämään -30 % -tuotteita. 

(Hmm... ehkä jälkimmäinen onnistuisi, jos keräilijälle laittaisi siitä toiveen?)

Toki töissä oleminen voi tuottaa taas muuta hyvää. 

Minulle työssäkäynti tuppaa usein tuottamaan hirmuisen stressin. Mah… noh, on sinne työelämään silti kohta taas palattava. 

Pidän työntekoa arvokkaana. Kun vain löytyisi arki, jossa työskentely ja oma hyvinvointi pysyisivät tasapainossa. Kuva: Unsplash

Elän tällä hetkellä (taas) suloisessa välivaiheessa. Nautin mielettömästi tästä hetkestä, kun saan vain olla työtön ja kirjoittaa. Se on synti. Ihminen ei saisi nauttia työttömyydestä.

Anteeksi, mutta minä vain usein nautin. Nautin siitä, miten olen enemmän nykyhetkessä. 

Pystyn taas haistamaan täydesti syksyisen lammen ja leikatun ruohon. Rakastan sitä pysähtyneisyyttä, joka humahtaa rintaan polkiessani vapaana. 

Kun en ole menossa minnekään. Kun kukaan ei odota tai tarvitse.

Olen nautiskellut työttömyydestä myös tässä: Elämän yksinkertaistaminen: elämäntapana minimalismi

Näin työttömänä, kaupassa käynti (huom. itsekseen) on hauskaa pientä puhdetta. Sivutuotteena saan myös raitista ilmaa ja liikuntaa.

Näin raha-asiani ovat tällä hetkellä

Elän 3-vuotiaani kanssa virallisesti kahdestaan, mutta lapsen isä on kumppanini ja säännöllisesti arjessamme mukana seilaten kahden kodin väliä. Meillä on miehen kanssa täysin erilliset rahataloudet ja omat kodit kummallakin. Miehen taloustilanne on omaani heikompi, sillä hän on pysyvästi työkyvytön ja elää minimieläkkeillä.

Talousnäkökulmasta katsottuna olen yksinhuoltaja, vaikka meillä onkin lapsen yhteishuoltajuus. Saan lapsesta Kelan maksamaa elatustukea.

Tällä hetkellä varallisuuteni on 40 000 euron kieppeillä, valtaosa sijoitettuna rahastoihin. 

Lopulta ihminen ei tarvitse paljoa. Kuva: Pixabay

Rahatilanteeni perustuu pieniin menoihin, raivokkaaseen säästämiseen ja säästöjen sijoittamiseen. Toki sisään tulevaa rahaakin tarvitaan jonkin verran. 

Parhaimpina aikoina vuosituloni ovat olleet yli 30 000 euroa. Huippuvuonna taisi olla ylitöiden ansiosta 36 000 euroa. Jäin opintovapaalle 2020 ja sitten lapsen vuoksi kotiin. "Rahakkaat" tulovuodet ovat siis pitkään olleet muisto vain. 

Esimerkiksi vuonna 2023 ansiotuloni (veronalaiset etuus- ja palkkatuloni) olivat 16 305 euroa. 

Kirveleviä tappioitani: huonot asuntokaupat ja taloudellinen hyväksikäyttö

Valmistumiseni (2013) jälkeen olin melko tiiviisti työelämässä. Elätin kuitenkin noista tuloista silloista työtöntä aviopuolisoani, jonka kanssa valitettavasti elimme totaalisessa yhteistaloudessa yhteistä käyttötiliä myöten. Hän oli minua kohtaan väkivaltainen, joten varsinaista sananvaltaa minulla ei moneenkaan asiaan ollut.

Ehkä jo arvaat kertomattakin, että hän oli huomattavasti löyhempi rahankäyttäjä. Tupakoi ja tykkäsi käydä baareissa istumassa iltaa kavereiden kanssa. En sentään velkaantunut hänen vuokseen, mutta melkein kaikki meni, mitä tuli. 

Hän vastusti sijoittamista ("siellä häviää kuitenkin kaikki rahat"), joten aloitin sijoittamisen vasta avioeron jälkeen vuonna 2018. Avioeron aikoihin varallisuuteni oli noin 4000 euroa.

Aiemmin rahani eivät pysyneet hallinnassani. Kuva: Unsplash.

Se parisuhde tuli minulle kalliiksi niin henkisesti kuin euroissa. Toisaalta sen jälkeen olen pitänyt rahoistani ja rajoistani aivan uudella tavalla huolta. Se taisi olla koulu, joka minun vain oli käytävä.

Ja olihan minulla se tärkein: uteliaisuus, tiedonhalu, into sekä myös orastava kyky ja taito säästää ja sijoittaa. Niitä hän ei minulta voinut viedä. Ja kun vain ravitselin itseni irti siitä parisuhdeloukusta, olin vapaa auttamaan itse itseäni.

Ilman toilailuja en ole täysin selvinnyt senkään jälkeen. Kallisarvoisista säästöistäni sain vuonna 2022 tuhottua 13 000 euroa myytyäni pari vuotta omistamani kaksion tappiolla. Kyseessä oli ensiasuntoni. 

Impulsiivisuus ja sitkeyden puute voivat tulla hyvin kalliiksi! Noiden kauppojen jälkeen olen ollut suosiolla vuokralla. 

Joskus olenkin vitsaillut, että olen jo kokenut kaiken elämässä. Olen opiskellut lukiossa, ammattikoulussa, ammattikorkeassa, yliopistossa, valmistunut kahteen ammattiin, saanut lapsen, mennyt naimisiin, eronnut, ostanut asunnon, myynyt sen, ollut yli kymmenessä työpaikassa ja irtisanoutunut kahdesti vakituisesta työstä. On minut kerran potkittu koeajallakin ulos. Olen kokenut useammassa parisuhteessa henkistä- ja/ tai fyysistä väkivaltaa. Elänyt lapsuuden vanhemman alkoholismin varjossa. Olen käynyt läpi kolmen vuoden psykoterapian. (Terapiasta huolimatta olen edelleen aivan hukassa.)

Tämän kaiken olen tehnyt muuttaen samalla miljoonalle eri paikkakunnalle ympäri Suomen. Olen asunut Etelä- ja Pohjois-Savossa, Kanta-Hämeessä, Helsingissä, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.

Olen 36 vuotta vanha. Ihmisiä usein hengästyttää, kun he kuulevat, mitä kaikkea olen ehtinyt kokeilemaan. 

Tosiasiassa tietenkin paljon on vielä kokematta. Mutta jonkinlainen kyltymätön elämän nälkä minussa on. Rauhattomuus ja jatkuva epävarmuus.

Olematon kulutus

Olen ollut ulkomailla viimeksi vuonna 2015. En oikeastaan harrasta lomamatkoja ollenkaan, edes kotimaassa.

En harrasta oikein mitään maksullista. Minimalistina en osta tavaraa kuin pakon edessä. En käy ulkona kahvilla tai syömässä. En konserteissa. En pahemmin missään.

En silti koe varsinaisesti kärsiväni. Tykkään elämästä juuri näin. 

Jos olisin oikein rikas, saattaisin humputella ostamalla kanteleen ja aloittamalla soittotunnit.

Tietysti isommat tulot olisivat kiva juttu. En voi kuitenkaan valittaa. 

Talouteni on ihan hyvällä tolalla eikä minun tarvitse stressata satunnaisista katkoksistakaan tulovirrassani, koska säästössä on hyvä puskuri.

Olematon kulutus on se siemen, josta varallisuuteni kasvaa. Toki jonkinmoisia tulojakin pitää olla, mutta suoraan sanottuna olen ollut yllättynyt siitä, että varallisuuteni on edelleen näin hyvissä kantimissa, vaikka olen viimeksi käynyt säännöllisesti töissä helmikuussa 2020. 

Jos oma talous ahdistaa, paras neuvoni on: katso kulujasi ja ole armoton

Kyseenalaista kulutustasi. En silti sano, että kaikki voisivat säästää. 

Itselläni moni asia on ollut otollisesti. En esimerkiksi ole kovin sairas ihminen, vaikka perussairauksiakin minulla on. 

Okei, psyykkisesti olen kyllä... work in progress. 

Tarkoitan nyt sitä, että minulla ei ole sairaala- ja lääkekuluja tai kallista ruokavaliota. Saati fyysisten rajoitteiden vuoksi pakkoa omistaa autoa.

En myöskään halua tuomita addiktiosta kärsiviä. Nykyinen mieheni on todella kovassa nikotiinikoukussa. Osittain kyse on varmasti suorastaan lääkkeestä. 

Aina kun hän on polttamatta, hänen psyykeensä menee entistäkin enemmän sekaisin eikä se tunnu toipuvan siitä edes puolessa vuodessa. Olenkin todennut hänelle: "Ehkä sun pitää vaan suosiolla polttaa loppuelämäsi."

Jokaisen tilanne on erilainen. Omasta hyvästä tilanteesta käsin on aina helppoa huudella besserwisserinä. 

Silti uskon, että moni voisi korjata taloustilannettaan huomattavasti, jos olisi valmis kyseenalaistamaan kulutustaan ja lykkäämään tyydytystä. Pyöräilemään 30 asteen pakkasessa. Okei, se on ehkä hulluinta, mitä teen. On muitakin keinoja. :)