Erityisherkkä lapseni ja päiväkodin aloitus 2,5-vuotiaana – meidän kokemuksia

Päätin laittaa erityisherkän lapseni päiväkotiin tänä syksynä 2,5-vuotiaana. Sitä ennen hän oli elänyt lähes symbioottisessa suhteessa minuun. Päiväkodin aloitus oli pohdituttanut ja suorastaan murehdituttanut ja ahdistanut minua jo pitkään. Ilokseni sain kuitenkin ylättyä positiivisesti!

Jos pohdit erityisherkän / suuritarpeisen lapsesi laittamista päiväkotiin, ja sitä, miten toteuttaisit sen mahdollisimman lempeästi, tästä artikkelista on sinulle varmasti hyötyä sekä vertaistukea.

Päivähoidon aloitus lempeästi asteittain hyödyttää erityisherkkää lasta. Kuva: Pixabay.

Erityisherkkyys ja päivähoidon aloitus

Erityisherkkyys on piirre, joka voi tehdä päiväkodin aloituksesta erityisen haasteellisen sekä lapselle että vanhemmille. Erityisherkkä lapsi aistii ympäristöään ja kokee tunteitaan voimakkaasti, ja uusi ympäristö ja uudet ihmiset voivat aiheuttaa lapsessa ahdistusta ja pelkoa. 

Ennen päiväkodin aloitusta pohdin pitkään, milloin olisi sopiva aika lapsellemme aloittaa päivähoidossa. Olin jo hakenut hänelle päiväkotipaikkaa 1,5-vuotiaana, mutta päädyin silloin perumaan paikan ja jatkamaan hoitovapaatani, kunnes lapsi täyttäisi 3 vuotta. 

Halusin varmistua siitä, että lapsi olisi mahdollisimman valmis ja vahva kohtaamaan tämän uuden vaiheen elämässään. Myös itse tarvitsin vielä aikaa.

Kuitenkin lapsen itsenäisyys, rohkeus, uteliaisuus ja avoimuus ympäristöään ja kodin ulkopuolisia ihmisiä kohtaan lisääntyi siinä määrin reilun 2 vuoden iässä, että aloin kokea päivähoidon aloituksen sittenkin hyväksi jo nyt 2,5-vuotiaana. Lapsen aktiivisuuden ja vauhdikkuuden lisääntyessä alkoi tuntua siltä, että en pysty enää tarjoamaan hänelle niin paljon virikkeitä kotihoidossa kuin mitä hän ansaitsisi.

Niinpä hain paikkaa viime tingassa (tai itseasiassa vähän myöhässä) ja iloksemme saimme lapselle paikan lähipäiväkotiin.

Vasta jälkikäteen tajusin, että tässä iässä päiväkotipaikan hakeminen oli yhdestä syystä myös erityisen hyvä juttu: lapsi pääsi pienten ryhmään, jossa lapsia on 4 jokaista aikuista kohden. Jos lapsi olisi aloittanut päiväkodin 3-vuotiaana, hän olisi mennyt isojen puolelle, jossa lapsia on 7 jokaista aikuista kohden. 

Toki sitovathan pienet lapset hoitajien aikaa enemmän, joten tosiasiallisesti minun lapseni ei ehkä saa hoitajan aikaa sen enempää. Tuntuu tuo 12 lapsen ryhmä kuitenkin helpommin lähestyttävältä kuin 21 lapsen.

Äidin tunteiden kirjo

Päiväkodin aloitus herätti minussa toisaalta ahdistusta ja epävarmuutta, toisaalta positiivista odotusta. 

Olin ahdistunut ja epävarma siitä, miten lapsi pärjäisi ilman minua. Pelkäsin osaisiko hän vastaanottaa lohdutusta päiväkodin aikuisilta, sillä lapsi ei ollut reagoinut kovin hyvin siihen, jos joku muu kuin äiti tai isä yritti lohduttaa. Lapsi ei myöskään halunnut olla muiden kuin vanhempien sylissä. Ehkä yksittäisen kerran hän reilu 2-vuotiaana oli uskaltautunut mumminsa syliin.

Toki pelkäsin myös lapsen turvallisuuden puolesta. Internet on täynnä tarinoita päivähoidon liian tiukoille vedetyistä resursseista. Olin myös työssäni nähnyt jonkin verran sitä, miten lapset loukkaavat itseään päivähoidossa. Tuntui pelottavalta uskoa lapseni vieraiden ihmisten käsiin.

Myös hoitajien valmius vastata herkän lapsen tarpeisiin mietitytti. 

Päiväkotiin totuttelu toteutettiin 6 viikon aikana vaiheittain

Päiväkodin aloitus meni paremmin kuin uskalsin toivoa. Saimme ymmärtäväisen lastentarhanopettajan, joka laati asteittaisen totutteluohjelman. Ohjelma oli paljon rauhallisempi kuin olin uskaltanut toivoa! Minä kun pelkäsin annetaanko minun tulla mukaan enempää kuin päivänä tai parina. 

Olin lapsen mukana vajaan kolmen viikon ajan, josta tosin olimme kipeänä myös osan. Tuon jakson olimme vain aamupäivän toiminnan ajan mukana klo 9–10.30.

Siitä sitten asteittain lapsi alkoi jäämään itsekseen ensin toiminnan ajaksi. Sitten toiminnan ja ruokailun ajaksi. Sitten lisäsimme päiväunet ja lopulta vielä aamupalan. Nykyisin lapsi on siis hoidossa aamupalasta välipalaan saakka.

Päiväunille käyminen jännitti minua kovasti, koska lapsi on tottunut sisällä nukkuessa nukahtamaan, tai ainakin rauhoittumaan ennen nukahtamista, aina tissi suussa. (Tuttia hän ei ole koskaan suostunut käyttämään.) Nukahtaminen on mennyt päiväkodissa kuitenkin uskomattoman hyvin. Ensimmäisenä kertana nukahtamiseen oli mennyt kauemman aikaa, mutta pian hän alkoi nukahtaa tyypillisimmin 10–15 minuutissa. 

Ajatuksiani nyt, kun päivähoitoon totuttelu on ohi

Minun mielipiteitäni ja fiiliksiäni totutteluohjelmasta kuunneltiin kiitettävästi. Tunsin, että saan vaikuttaa. Tämä rakensi heti upealla tavalla luottamusta päiväkotia kohtaan.

Kaikkineen tässä totuttelussa meni 6 viikkoa, jota toki pidensi jonkin verran sairastelumme. Totutteluun meni aika paljon pidempään, kuin mitä olin ajatellut. 

Silloin, kun olin vielä työsuhteessa, ajattelin varaavani päiväkodin aloitukseen 2 viikon palkattoman jakson. Olisin jatkanut hoitovapaata siihen saakka, mutta tältä ajalta en olisi enää saanut kotihoidon tukea, koska lapsella on varhaiskasvatuspaikka. 

Tosiasiassa kahden ensimmäisen päiväkotiviikon aikana olimme kipeänä varmaan puolet ajasta (eikä sairastelu siihen suinkaan loppunut). Olen erittäin onnekas, että olin työttömänä ja pystyimme siten käyttämään totutteluun juuri niin paljon aikaa kuin oli tarpeen.

Kokemuksesta rikkaampana neuvoisin, että jos vain taloudellisesti on mahdollista, varaa herkän lapsen kohdalla päiväkodin aloitukseen ihan minimissään 3 viikkoa, mielellään 4, jotta erittäin todennäköiselle sairastelullekin on varattu aikaa. Näin sinun ei myöskään itse tarvitse stressata niin paljon siitä, miten aloitus onnistuu, kun tiedät että aikaa on varattu hyvin. Toki, jos pystyt aloittamaan työt ensin vaikka muutamalla tunnilla päivässä, on työn aloitus päiväkodin aloituksen ohella mahdollista jo aika varhaisessa vaiheessa.

Totuttelujakson edut

Olen lukenut, miten päivähoidon aloitus voi tuoda mukana monenlaista oireilua kotona, kuten korostunutta äitiin takertumista tai painajaisunia. Päiväkodin aloitus ei ole mielestäni aiheuttanut meillä tällaista. Poika on ollut iltaisin täysin oma itsensä. 

Myös itselleni tämä pehmeä aloitus on ollut erittäin hyvä ja mahdollisimman lempeä lasku "erillisiin elämiin" lapseni kanssa. Eikä vähiten siksi, että sain mahdollisuuden viettää aikaa lapsen ryhmässä ja saada tuntumaa siihen, miten aikuiset lapsia kohtelevat ja minkälaiset resurssit päiväkodissa on. 

Tutustumisjakson aikana minulle kehittyi luottamus, joka ei olisi kehittynyt ollenkaan niin helposti, jos en olisi saanut olla lapsen mukana. Lisäksi opin tuntemaan lähes kaikki ryhmän lapset nimeltä ja myös jossain määrin lapsien persoonaa. 

On ihana jutella pojan kanssa päivän kuulumisista, kun tiedän, kenestä lapseni puhuu. Lapseni ei vain katoa johonkin mustaan aukkoon päivän ajaksi, vaan aika hyvin tiedän minkälaisia hänen päivänsä ihan konkreettisesti ovat.

Päiväkotiin mennessä ja sieltä hakiessa lapsi edelleen itkee, mutta muuten hän on reipas. Toki alkuun oli varmasti enemmän itkuisuutta myös päivän aikana, mutta mitään mahdotonta huutoitkua ei käsittääkseni ole ollut. Kaikenkaikkiaan hoitoon sopeutuminen ja sinne ilman äitiä jääminen on sujunut hyvin. Lastentarhanopettajakin uskoo, että onnistumisen takana on varmasti se, että meillä oli mahdollisuus tehdä näin asteittainen ja rauhallinen aloitus.

Tunteiden käsittely lapsen kanssa

Tunteiden käsittely lapsen kanssa on ollut keskeinen osa päiväkodin aloitusta. Olen käyttänyt positiivisen kasvatuksen ja kiintymysvanhemmuuden työkaluja auttaakseni lastani ymmärtämään ja hallitsemaan omia tunteitaan. Tällä videolla Attachment Nerd eli terapeutti Eli Harwood kertoo erinomaisesti siitä, miten selviytyä taaperon kanssa suurista tunteista.

Olen kannustanut lasta ilmaisemaan, mitä hän tuntee. Olen pyrkinyt välittämään hänelle tunteen siitä, että kaikki tunteet ovat tärkeitä ja hyväksyttyjä. Empatialla ja lapsen aktiivisella kuulemisella saan hänen tunnemyrskyistä kierroksilla olevat aivonsa rauhoittumaan.

Kun lapsi aamuisin purskahtelee itkuun, sanoitan hänen tunnettaan. Kysyn itkeekö hän sitä, kun tulee ikävä äitiä hoidossa ollessa. Hän nyökkää ja minä halaan ja pussaan häntä. Kerron empaattisella äänellä, että se on tosi ok, että tulee ikävä. "Äidillekin tulee aina ikävä sinua, kun sinä olet hoidossa ja äiti aina ajattelee sinua hoitopäivän aikana. Äiti rakastaa sinua hurjan paljon. Onneksi päivä menee kuitenkin nopeasti ja iltapäivällä me jo nähdään taas." 

Tänään pukiessamme juttelin hänelle taas siitä, miten ikävä on tärkeä ja vaikka kurjan tuntuinen, niin kuitenkin samalla hyvä tunne. "Se kertoo siitä, että me rakastetaan ja meillä on elämässämme rakkaita ihmisiä, joita me kaivataan silloin, kun he ovat poissa."

Usein toki puhun myös kaikesta siitä kivasta, mitä päiväkodissa on. Lapselle erityisen tärkeäksi on muodostunut saada vahvistusta siitä, miten hän on ollut hurjan reipas päiväkodissa ja miten hyvin hänellä on siellä mennyt. Sen ajatteleminen saa hänet aina hiukan rauhoittumaan.

Lempeä rohkaisu ja lapsen tahtiin eteneminen auttavat herkkää lasta päivähoidon aloituksessa. Kuva: Pixabay.

Kuitenkin yritän antaa aina tilaa myös niille vaikeille tunteille. Niitä ei tarvitse pyyhkiä pois vaan niiden kanssa voi vain olla ja luottaa siihen, että kun niille tunteille saa tilaa ja hyväksyntää, ne laimenevat ihan senkin voimasta. Ilman että niitä kukaan selittää parhain päin tai yrittää harhauttaa ajattelemaan jotain mukavampaa.

Sillä että pitää itsensä tyynenä ja muistuttaa itseään siitä, että lapsella on tunnemyrskyissään tosi kurja olla, pääsee näistä erilaisista kiukku- ja murhetilanteista mielestäni parhaiten yli niin että kummallekin jää hyvä mieli ja side välillämme vahvistuu.

Puheen ymmärtäminen ja puheen tuottaminen

Lapsen syntyessä ajattelin, että 1,5-vuotiaana lapsi osaisi jo jonkin verran puhua ja olisi siten kenties valmiimpi päiväkotiin. Noh, sain todeta olleeni aika epärealistinen tässä arviossani. 1,5-vuotiaana lapsi käytti edelleen paljon vain yksittäisiä sanoja, ehkä välillä lyhyitä kahden sanan lauseita. Puheen tuottaminen ei todellakaan ollut vielä kovin kaksista tuossa iässä.

Nyt 2,5-vuotiaana lapsi sen sijaan osaa jo jutella todella pitkillä lauseilla ja kertoa tarkkoja selostuksia päivän tapahtumista. Hän ymmärtää myös puhetta jo hurjan hyvin, joskaan kaikkiin hänen vastauksiinsa en pysty vielä luottamaan.

Tällä kokemuksella sanoisin siis, että jos haluat että lapsi ymmärtää jo melko kattavasti puhetta ja pystyy myös tuottamaan sitä niin, että hän todella kykenee kertomaan päivän tapahtumista, 2,5-vuotias on paljon lähempänä tätä tasoa kuin 1,5-vuotias.

Kärsiikö 1-vuotias päiväkodissa?

Tutustumisjakson aikana sain seurata myös sitä, miten 1-vuotiaat ja tätä hieman pienemmätkin pärjäävät päiväkodissa. Sanoisin, että olin positiivisesti yllättynyt. Kyllä he pärjäävät! Mutta onko se lapsen etu verrattuna kotihoitoon, niin tuskinpa, ainakaan suurimmassa osassa tapauksia.

Lapsen ryhmässä on useampi vielä konttaava pienokainen. He tuntuivat olevan kovin hymyileväisiä ja tyytyväisiä enimmän osan ajasta. (Tosin he eivät varmastikaan ole erityisherkkiä.) Näkemäni perusteella sanoisin, että kyseisten lasten vanhemmat voivat olla luottavaisin mielin. Kyllä ainakin meidän päiväkodissa heistä pidetään tosi hyvää huolta.

Mutta toki lapsia on 12 ja aikuisia 3. Se tekee sen, että varsinkin ne avuttomimmat joutuvat odottamaan paljon. Hiekkalaatikolla kököttäessään he ovat välillä jotenkin sydäntä raastava näky. 

Päiväkoti voi olla voimavara

Päiväkodin aloitus erityisherkän lapsen kohdalla voi herättää monenlaisia tunteita ja huolia. Tarvitset paljon luottamusta ja uskoa siihen, että te onnistutte kyllä. Voin luvata, että todennäköisesti aloitus menee paremmin kuin uskotkaan. Huomaat, että lapsesi on vahvempi kuin osasit kuvitellakaan ja yllätyt, miten hänen itsenäisyytensä ja taitonsa ottavat jättiharppauksia eteenpäin päiväkodin aloituksen myötä.

Päiväkodin aloitus on tuonut paljon hyvää. Nyt lapsellani on kodin lisäksi myös laajempi yhteisö, johon hän kuuluu. Toiset lapset ovat jo selvästi hänelle tärkeitä ja lapsi oppi ryhmäläistensä nimet tosi nopeasti. Hoitajistakin hän tuntuu tykkäävän eikä enää pelkää heitä.

Totta kai on myös surullista luopua kotihoidosta ja jatkuvasta yhdessä olosta. Mutta ajan kanssa, kun huomaan miten paljon sekä minä että lapsi hyödymme päivähoidosta, se suru alkaa helpottaa.

Nyt en ole joutunut vielä yhdistämään tähän uuteen arkeen työssä käymistä, joten aika näyttää, miten kuormittavaksi arki sitten muuttuu. Toistaiseksi saan vielä päivisin keskittyä harrastuksiini (kuten tämän kirjoittamiseen), pitää huolta itsestäni ja tehdä kotitöitä, mikä on uskomatonta luksusta, kun on hoitanut lasta 99,99-prosenttisesti vuorokauden ympäri viimeiset 2,5 vuotta. (Ja pitäähän niitä töitäkin hakea.)

Oman kokemukseni perusteella voin siis todeta, että 2,5 vuotta oli meillä juuri oikea ikä aloittaa päivähoito. En enää ottaisi lasta takaisin kotihoitoon! Sen verran kuormittavia ja levottomia hurlumhei-päiviä viikonloput on, että maanantaisin aina huokaan helpotuksesta. Niin paljon kuin lasta rakastankin ja vaikka ikävä aina iskee hänen ollessa hoidossa. <3