Taaperomme valvoo aamuyhteen – olemmeko ainoita?

Kohta 1 v 7 kk taaperomme on omaksunut hyvin myöhäisen päivärytmin. Tällä rytmillä on nyt menty jo useita kuukausia. Asiaa pohtiessani tunnen usein itseni jotenkin toivottomaksi ja yksinäiseksi. Aivan kuin koko maailmassa ei olisi toista perhettä, jolla on tällainen ongelma. Varmasti on, mutta harvinaista tämä tuntuu olevan. Kaipaisin vertaistukea, en neuvoja heiltä, joilla rytmi on aina pysynyt aikaisena. 

Kuva: Unsplash

Poitsu nukahtaa yleisimmin klo 1. Se on minulle liian myöhään, vaikka iltarytminen olenkin. Itse huomaan väsymyksen alkavan painaa klo 23 maissa. Joinain päivinä tuo pari tuntia klo 23–1 on silkkaa kidutusta. Silmäni painuvat kiinni sekunneiksi ja säpsähtelen hereille. Samalla yritän vahtia toisinaan hyvinkin vauhdikasta taaperoamme. 

Pahinta tämä torkahteluni on silloin, jos yritän itsepäisesti nukuttaa poitsua makuuhuoneessa maaten itse mallina patjalla. Hämärässä huoneessa makuuasennossa on miltei mahdotonta yrittää pysyä itse täysin hereillä. Lapsi sen kun leikkii hyväntuulisena ympärilläni. Kirjan lukeminen ei saa häntä pysymään aloillaan. Välillä hän käy tissillä makoilemassa, mutta pettymyksekseni nousee siitä yhä uudestaan ylös täynnä tarmoa.

Pakottaakaan häntä ei oikein voi. Jos välillä olen yrittänyt pidellä häntä kainalossani "nyt nukutaan", hän vimmastuu siitä totaalisesti. Siten, kun hän on oikeasti väsynyt, hän kyllä jää mielellään tissille ja nukahtaa siihen nopeasti. Yleensä tämä tapahtuu klo 1.

Aamuisin heräämme lapsen kanssa toisinaan samaan aikaan ja toisinaan lapsi nukkuu minua pidempään. Herätys on noin klo 9–11 riippuen univeloista, yleisimmin klo 10. Usein lapsi on äreä sekä tissin ja sylin kipeä. Veikkaan, että hän ei aina saa riittävän pitkiä yöunia tällä rytmillä ja se vaikuttaa hänen ärtyisyyteensä. Istumme sohvalla piirrettyjä katsellen ja hän on tissillä pitkät tovit, jopa 45-60 min ja vasta sen jälkeen ampaisee leikkimään. 

Aamuimetyksen rajaaminen saa aikaan huutoa. Jos yritän imetyksen jälkeen mennä tekemään omia aamutoimia, lapsi saattaa hermostua ja alkaa parkumaan. Ne aamut ovat raskaita. Tuntuu, että päivä ei lähde käyntiin ollenkaan. En millään viitsisi tehdä aamutoimia kuunnellen samalla toisen itkua. Olen itsekin aamuisin väsynyt ja nuutunut, huutokonsertti ei ole omiaan boostaamaan fiilistä.

Ei ole mitenkään tavatonta, että syön lopulta aamupuuroni vasta klo 12. Usein tässä on sitäkin, että ehdin jo unohtaa puuron mikroon. 

Aina välillä meillä on niitäkin öitä, että lapsi tankkaa unta ja meneekin aikaisin nukkumaan, esim klo 20. Hän ei silti herää vastaavasti esim klo 5, vaan nukkuu tyytyväisesti jopa 13 tuntia, välillä toki käy tissillä. Itsekään en kyllä herää kovin aikaisin, koska en pysty ruuvaamaan unirytmiäni yhtäkkiä monta tuntia taaksepäin. Sitten lapsi saattaa iltapäivällä vetäistä vielä 2 tunnin päikkärit, jolloin unta onkin plakkarissa niin hyvin, että sillä jaksaa kivasti valvoa aamuyöhön. Aikaisempi yöunirytmi ei siis yleensä säily kuin korkeintaa pari yötä ja sitten rytmi keikahtaa taas kuin magneetin vetämänä tuohon klo 1 nukkumaanmenoon.

Mitä voimme tehdä?

Myöhäisen unirytmin aiheuttajia on useita:

• Lapsi nukkuu mahdollisesti turhan pitkät päiväunet ja ne ovat liian myöhäiset. Tiedän, että päiväunien lyhentäminen auttaa monilla lapsilla järkevöittämään nukkumaanmenoa. Ongelmana vain on päiväunien lyhentäminen lempeästi ja äidin hermoja säästävällä tavalla. En nimittäin yhtään nauti siitä, kun herättäminen päiväunilta tietää sitä, että vähintään seuraavat pari tuntia on pilalla ärtyneen lapsen kanssa, joka haluaa ainoastaan tissille torkkumaan.
  
  Ainoa toimiva päiväunien lyhennyskeino tällä hetkellä tuntuu olevan niiden nukkuminen vaunulenkillä, jolloin unet luonnostaan ovat jostain syystä lyhyemmät. Vaunulenkki on myös ainoa keino saada lapsi nukkumaan päiväunet edes hieman aikaisemmin. Päivittäisten vaunulenkkien esteenä on oma jaksamattomuuteni.
  
  Haluaisin useimmiten olla kotona silloin kun lapsi nukkuu. Vaunulenkillä voi toki kuunnella äänikirjoja ja yrittää ottaa iisisti. Olen joskus myös vain istunut puistonpenkillä. Jos asuisimme omakotitalossa tai rivitalossa, olisi helppoa kärrytellä tovi ja tuoda lapsi nukkumaan sitten pihalle. Nykyisessä asunnossamme minulla ei ole valitettavasti mahdollisuuksia jättää lasta nukkumaan ulos yksin.
  
  
• Liian myöhäinen aamuherätys. Jotta saisin lapsen heräteltyä ajoissa, minun itseni pitäisi nousta ajoissa. Tässä on haasteena oma väsymykseni ja hankaluuteni saada unta. Kehoni on nyt siinä tilassa, että saan yleisimmin unta vasta klo 1–2. vaikka lapsi olisikin nukahtanut normaalia aikaisemmin. Olen huomannut, että jos itse herään ajoissa, se kyllä auttaa lastakin heräämään ajoissa, jopa ilman herättelyä.
  
  
• Epäsäännöllinen päivärytmi. Nukkumaanmeno ja heräämisajat vaihtelevat ja niiden myötä koko päivärytmimme on pienessä liikkeessä jatkuvasti. Teemme periaatteessa samat asiat aika samassa järjestyksessä, mutta niiden kellonaika vaihtelee. Meillä ei myöskään ole säännöllistä ulkoilurytmiä. Huonoina päivinä emme ulkoile lainkaan. Tyypillisesti saan vietyä meidät ulos vasta klo 18 jälkeen illalla, kun iltavirkkuna saan pienen jaksamispiikin. Eilenkin olimme pihan hiekkalaatikolla klo 20–21. Kesällä varsinkin on vielä niin valoisaa, että näin myöhäinen ulkoiluhan vain varmistaa, että uni ei tule ennen aamuyötä. Toisaalta kesällä helteiden vuoksi ulkoilun ajoittaminen viileämpiin illan tunteihin on ollut vähän pakkokin. Meillä kun aamupäivän aikaiset ulkoilut eivät ole onnistuneet unirytmin vuoksi.

Ongelma ei ole siinä, etten näkisi, millä muutoksilla saattaisin saada rytmiä aikaistettua. Ongelma on siinä, että olen niin väsynyt, että arki on vain selviytymistä hetkestä toiseen. Suunnitelmallisuus ja pitäytyminen suunnitelmissa on hyvin vaikeaa väsyneenä. Motivaationi ja uskoni muutoksiin on heikko. En kaiketi oikein usko itse mahdollisuuksiimme muuttaa päivärutiinejamme. Lisäksi minulla on ristiriitaisia tarpeita.

Miksi haluaisin aikaistaa rytmiämme?

• Välillä tuntuu, että isoin syy on ulkoinen paine. Saamme aina osaksemme ihmettelyä, kun kerron vaikkapa neuvolassa lapsemme unirytmistä. Kukaan naapuri ei ole suoraan ihmetellyt, miksi hillun lapseni kanssa talon pihalla vielä klo 21, mutta en pysty välttymään siltä ajatukselta, että toimintani saattaa aiheuttaa paheksuntaa. Myöskään esimerkiksi lähikauppaan ei tee mieli lähteä myöhään illalla, vaikka lapsi olisikin vielä aivan pirteä. Tämä vain sosiaalisen paineen vuoksi. Pelkään paljon sitä, että minut leimataan huonoksi äidiksi.
  
  
• Kaikki avoimet päiväkodit sekä iso osa perhekerhoista ja taaperoille suunnatuista harrastusryhmistä tapahtuvat paikkakunnallamme aamupäivällä. Tämäkin aiheuttaa sen tunteen, että kukaan muu ei elä meidän rytmissä ja että meidän rytmi on väärä. Ja toisaalta ihan vain haluaisin osallistua niihin. Tällä unirytmillä se ei onnistu.
  
  
• Omalle keholleni luontainen nukkumaanmenoaika olisi ennen puolta yötä. Luulen, että osittain jatkuva uupumukseni johtuu liian myöhäisestä unirytmistä. Osittain se johtuu ihan vain yöheräämisistä, kun taapero edelleen käy rinnalla. Uskon, että unirytmin aikaistaminen saattaisi edes hiukan parantaa omaa jaksamistani.

Välillä minusta tuntuu siltä, että päivärytmin muuttaminen edellyttäisi vanhemmuustyylini muuttamista. Että minulle ominaisesta lempeästä ja paljolti lapsentahtisesta tyylistä vaihtaisin enemmän vanhemmantahtiseen ja kovempaan vanhemmuuteen. Alkaisin vain kylmähermoisesti ja robottimaisesti huudattamaan lasta. "Nyt herätään!" "Nyt äiti tekee aamupesunsa." Se ei tunnu hyvältä. Yhtä aikaa haluan ja en halua tehtä muutoksia nykytilanteeseemme. Ylipäänsä arjen aikatauluttaminen kotiäitinä tuntuu jotenkin vastenmieliseltä. Kun kerrankin "ei tarvitsisi" aikatauluttaa. 😕

Olen ääniherkkä ja minulla on traumataustani. Se vaikuttaa siihen, että sietokykyni lapseni huudolle on matala. Kestän sitä hetkisen, mutta en niin kauan, että saisin pestyä hampaani ja kasvoni, käytyä vessassa ja vaihdettua vaatteeni. Yleensä varmaan saatan loppuun sen hetkisen asian ja sitten otan lapsen syliin ja siirryn hänen kanssaan touhuamaan jotain, jolla saisin hänet paremmalle tuulelle.

En myöskään haluaisi huudattaa lasta kovin paljon ihan vain lapsen itsensäkin vuoksi. Ymmärrän, että vastoinkäymiset ja niistä selviytyminen ovat tärkeitä lapselle. Mutta missä menee raja? Mikä on sopiva määrä vastoinkäymisiä? Jos oikeasti alkaisin kovin vanhemmantahtiseksi vanhemmaksi, meidän lapsi huutaisi oikeasti koko päivän. En vitsaile.

Lapsemme on myös hyvin kovaääninen ja kovatahtoinen. Hän ei anna periksi ja häntä on hyvin vaikea saada harhautettua. Jos hän haluaa minut leikkimään kanssaan, se ei riitä, että tarjoan hänelle lelun käteen ja kehoitan leikkimään hetken itsekseen. Sen varaan ei myöskään kannata laskea, että kun hän nyt tuossa hetken huutaa, niin ehkä hän keksii kohta jotain muuta tekemistä ja antaa periksi.

Olen edelleen siinä pisteessä (missä olen ollut oikeastaan jo lapsen syntymästä), että rukoilen vain lapseni kasvavan nopeasti. Että hän oppisi puhumaan ja ymmärtäisi puhetta paremmin. Hän on kehittynyt oikeastaan joka sektorilla aika verkkaisesti. Puhetta tulee tällä hetkellä ehkä joitain kymmeniä sanoja ja sanojen alkuja, mutta ne eivät vielä riitä siihen, että hän saisi itsensä useinkaan täysin ymmärretyksi. 

Yksinäinen äitiys haastavan lapsen kanssa on kuluttavaa

Välillä kun havahdun tähän toiveeseeni: "kunpa lapsi vain kasvaisi mahdollisimman nopeasti ja tämä aika olisi jo ohi", tunnen surua. Että haluan näiden kallisarvoisten hetkien kulkevan ohi niin pian kuin mahdollista. Mutta sitä tämä nyt vain on. Olen tosi väsynyt ja turhautunut usein. Huonot tukiverkot ja yhteiskunnan vajavaiset yritykset auttaa... Tätä samaa aihetta pohdin jo aiemmassakin tekstissäni. Ei meillä ole yhtä ongelmaa, vaan meillä on ongelmavyyhti, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Ehkä juuriongelma on se, että näin haastavan lapsen kanssa vain tarvitsisi paljon hoitoapua ja mahdollisuuksia lepoon. Vähintäänkin kaksi jaksavaista vanhempaa.

Jos joskus lapseni saa omia lapsia, toivon, että pystyisin itse auttamaan hänen perhettään mahdollisessa vastaavassa tilanteessa. Toivon, että voisin olla niin läheinen heille, että saisin ihan oikeasti auttaa. Yksinäinen äitiys haastavan lapsen kanssa on todella kuluttavaa. En toivoisi tätä itselleni enkä muille.

Olen superonnellinen siitä, että avoin kohtaamispaikka aukeaa taas kesätauon jälkeen. Siellä käyminen voisi auttaa minua motivoitumaan lähtemään iltapäivällä ulos ja näin saamaan päiväunet lyhemmiksi. Tiedostan, että tässä on nyt käynnissä jaksamattomuuden ja huonojen tapojen kehä, joka pitäisi saada puskettua rikki, jotta uusi parempi päivärytmi alkaisi ruokkimaan jaksamistamme ja siten tukeamaan itse itseään.

Mietin myös, että unirytmin muuttaminen vaatisi vain tosi pitkäjänteistä työtä ja rytmin hivuttamista vähitellen oikeampaan suuntaan vartti kerrallaan. Ehkä siten pystyisin saavuttamaan tavoitteeni lempeästi. 

Jos vaikka ensin ottaisi tavoitteeksi saada rytmiä hilattua edes tunnilla aikaisemmaksi? Haasteena näissä muutoksissa on se, että rytmin valahtaminen takaisin vanhaan käy yhdessä yössä.. Vaarana on, että repsahtelen ja koen lopulta tekeväni turhaa työtä ja annan rytmin vain livetä käsistä, kun väsyn jatkuvaan yrittämiseen.

Virheen ei tarvitse olla suuri, jotta saavutettu parempi rytmi menee pipariksi. Eilen esimerkiksi lapsi nukahti tavanomaista aikaisemmin klo 20, mutta olin laittanut sitä ennen pyykinpesukoneen päälle. Lapsi nukkui 2 tuntia ja heräsi pyykinkoneen linkoukseen klo 22. Hän kuuli, että linkous on päättymässä ja tämä sai hänet niin innostumaan, että nukahtamisesta uudelleen ei tullut mitään. Menimme sitten yhdessä ripustamaan pyykit. Poitsu valvoikin sitten klo 22–2. Nyt kirjoitan taas sisäiseen muistiooni uuden muistettavan asian: älä pese pyykkiä illalla.

Toisinaan tuntuu, että arkemme pitäisi olla niin täydellisen virheetöntä, ettei se ole edes mahdollista. Aina tulee jotain, mikä sotkee unirytmin ja vetää sen takaisin vanhaan.

Uhkakuvana pitkässä juoksussa leijuu tietysti se, että mitäs jos tämä nyt on lapsemme pysyvä päivärytmi? Mitä jos en saa rytmiä enää käännettyä, vaikka tekisin kaikkeni? Miten ikinä pystyn palaamaan töihini? Ja entä jos hän saa unta koululaisenakin vasta klo 1? Hhhhhh.... tätä on, kun omaa katastrofiajatteluun taipuvaiset aivot. 

Toivottavasti voisin jo pian raportoida, miten saimme unirytmin takaisin raiteilleen ilman kovia unikouluja ja lapsen huudatusta.🙏

Lue seuraavaksi: Nämä kaksi keinoa ratkaisivat nopeasti 2-vuotiaan unirytmiongelmat