Haluaisin osa-aikatyön lapsen takia: olenko liian vaativa, pitäisikö vaan luovuttaa?

Olen päässyt haastatteluihin yllättävänkin usein viime aikoina, ehkä copywriting-taitojeni vuoksi (?), mutta en ole onnistunut haastatteluissa vakuuttamaan työnantajia tai olemaan “se täydellinen hakija”.

Kävin hiljattain kahdessa puhtausalan haastattelussa. 

Toinen haastattelu meni heikosti siksi, etten ollut itsekään vakuuttunut täysin siitä, että haluan kyseisen työn. Niinpä menin haastatteluun huonosti valmistautuneena ja sekavin ajatuksin. 

En usko tulevani valituksi. Rekrytoija epäili sitoutuneisuuttani kyseiseen työhön, joten hän näki tilanteeni hyvin selvästi. Enpä sitä kyllä yrittänyt juuri peitelläkään. Olen onneton valehtelija. 

Työhakemuksiani pidän ihan onnistuneina. Kirjoittaessa olen elementissäni.Haastattelut sen sijaan ovat menneet vähän penkin alle monesti. Kuva: Pexels.

Ja no, eihän haastattelussa valehdella pidäkään. Mutta ei ihan kaikkea kannata jakaa. 

En ollut kunnolla valmistautunut ja höpöttelin vaan menemään. Eli kerroin ihan liikaa enkä miettinyt, miltä se kuulostaa.

Useinhan haastattelu alkaa kehotuksella: “Kertoisitko vähän itsestäsi?” Tämä on vaarallinen kysymys! Kaltaiseni ihminen, ainakin huonosti valmistautuneena, alkaa jaarittelemaan ummet ja lammet ja tulee samalla paljastaneeksi itsestään vahingossa asioita, joita ei olisi kannattanut sanoa.

Esimerkkinä nyt vaikka, että kerroin hakeneeni tähän saakka aivan toisenlaisia töitä. Miksi oi miksi?! Varmaan siksi, että ajattelin heidän ihmettelevän, miten joku voi olla työttömänä puoli vuotta, jos hakee siivoustöitä. En tosiaankaan ajatellut asiaa kovin pitkälle, kun sen sanoin...

Jälkimmäinen puhtausalan haastattelu meni hieman paremmin. Olin saanut hyvää treeniä edellisestä haastattelusta, joten olin jo pikkuisen valmistautuneempi. Onnistuin valitsemaan sanani paremmin enkä alkanut selittelemään mahdottoman pitkiä sepustuksia sekavasta työhistoriastani. 

Tuon työn osalta veikkaan, että ongelmanani on puuttuva laitoshuoltajan tutkinto ja työkokemus. (Olen opiskellut kodinhuoltajan ammattitutkinnon.) 

Koska kyseessä on päivätyö, heiltä hyvin suurella todennäköisyydellä löytyy halukas työpisteen vaihtaja oman talon sisältä vuorotyöstä päivätyöhön. Heitä kiinnostikin kovasti olisinko mahdollisesti kiinnostunut tekemään vuorotyötä. No, en ole. Eli se siitä.

Voiko työhaastattelussa olla aito oma itsensä?

Olen todennut, että työhaastattelussa ei monestikaan kannata alkaa selittelemään esimerkiksi aukkoa CV:ssä tai irtisanoutumisen syytä, jos sitä ei ole kysytty. Mitä sitä ehdoin tahdoin alleviivaamaan puutteitaan.

Harmikseni olen höpöttäjä. Minulle on valitettavasti ihan tyypillistä, muutenkin kuin vain työhaastatteluissa, että lipsauttelen sammakoita, kun en ajattele loppuun asti, mitä sanon.

Minun olisi erittäin tärkeää pitää haastatteluissa puheenvuoroni tiiviinä ja miettiä etukäteen vastauksia kysymyksiin. 

Toisaalta kirjassa “Monimuotoisuus työelämässä: 100 keinoa kasvattaa organisaation vetovoimaa” (Huhta, M. & Myllyntaus, V. 2023.) todetaan, että aitoudesta työelämässä voi olla myös paljon hyötyä. Aitous on yhdistetty esimerkiksi parempaan työhyvinvointiin ja vahvempaan työn imuun. Haastattelutilanteessa itsetuntemustaan esiin tuova ja aidoksi koettu työnhakija tulee todennäköisemmin valituksi kuin toinen yhtä pätevä.

Eli aito oma itsensä kannattaisi olla? Mutta ei sitten kuitenkaan ihan liikaa, vaan annostellen? Äääh!! Työnantajan näkökulmasta tietysti olisi kiva, että kaikki hakijat olisivat aitoja. Mutta entäs sitten, kun yksi hakijoista osaa esittää vain hyvät puolensa ja saa sen ansiosta paikan kaikkien niiden muiden höppänien ja vähän turhankin aitojen nenän edestä?

Haastattelut ovat vaikeita! Mutta ehkä se oikea match ei vain ole sattunut vielä kohdalleni… Ajattelen, että työnhaku on vähän kuin parisuhteen hakeminenkin: paljon on kiinni myös kemiasta, sielujen sympatiasta, jota ei voi järjellä aina selittää.

Minä ajattelen olevani vähän erikoinen tapaus, outsider. Tai ainakin koen aika harvoin kohtaavani sellaisia ihmisiä, joiden kanssa oikeasti resonoitaisiin samalla taajuudella. Olen oppinut hyväksymään sen, enkä kärsi siitä tavattomasti. Toki olisi kivaa löytää ihmisiä elämääni. Ystäviä. Ja se työyhteisö.

Toimistotyöt kiinnostaisivat minua ensisijaisesti, mutta niihin tuntuu olevan mahdotonta päästä

Toimistotöihin, joihin ensisijaisesti haluaisin, minua ei oteta, koska koulutustaustani on väärä. (Jos et ole aiemmin lukenut tekstejäni, olen terveydenhoitaja, mutta ainakin toistaiseksi olen yrittänyt pysyä poissa hoitotyöstä.) 

Jos onnistun päästä hakemissani toimistotöissä työhaastatteluun saakka, tyssää tieni viimeistään siihen, kun mainitsen, että haluaisin ensisijaisesti tehdä 80-prosenttista työaikaa lapsen vuoksi (ja oman jaksamiseni, mutta siihen en viitsi vedota työhaastattelussa).

Eilen kävin työhaastattelussa osastosihteerin sijaisuuteen. Haastattelijana oli esimies sekä “tuleva” osastosihteeri-työkaveri. 

Heillä oli poikkeuksellinen työnjako haastattelussa. Tuleva työkaveri hoiti haastattelun paperilla olevaa runkoa mukaillen, ja esimies pläräsi sillä välin todistukseni läpi aika tarkasti. Toki esimieskin puhui, mutta isolta osin kysymykset esitti “työkaveri”.

Työtodistuskansiossani on jokaikinen todistus nuoruudesta saakka, mukaan lukien TET-jakson todistus yläasteajoilta. 

Tein tuon TET-jakson kotipaikkakuntani terveyskeskuksessa. Minusta oli vähän huvittavaa, että esimies kysyi tuosta todistuksesta yli 20 vuoden takaa, jonka palautteessa luki: “Hiljainen, hyväkäytöksinen tyttö. Lisää rohkeutta asioiden kyselemiseen jatkossa.” Olisi varmaan kannattanut heivata tuo todistus muualle.

Mielestäni se osoitti hänessä jonkinlaista arviointikyvyn puutetta. Itse olisin haastattelijana ehkä jättänyt viittaamatta todistukseen ja kysynyt mielummin vaikka: "Miten koet työn, jossa on paljon ihmiskohtaamisia?" 

Mutta joo, varmaan vähän nillitän nyt. Ehkäpä hän itsekin mietti jälkikäteen, että kysyi vähän pöljää asiaa. Kuka yläasteikäinen nyt ei olisi vähän ujo TET-harjoittelussa, joka on ensikohtaaminen työelämän kanssa?

Raivorehelliselle tyylilleni uskollisena kerroin suoraan, että olen ollut lapsena ja nuorena tosi ujo ja edelleen se ujous on minussa olemassa jonkinlaisena pohjavireenä, mutta nykyään se ei enää näy ulospäin juurikaan. Entisessä työssäni työkaveri oli yllättynyt, kun kerroin, että olen lapsena ollut todella ujo. 

Työpaikan kahvipöydässä olen yleensä hyvinkin puhelias ja avoimen kiinnostunut muista ihmisistä. Toki vieraiden ihmisten seurassa saatan olla alkuun hiljaisempi.

Olen luopunut jo aikalailla toivosta, että onnistuisin saada lyhennetyn työajan hakemalla kokoaikatöitä

Tuntuu, että olen ollut naivi, kun olen aiemmin toivonut saavani neuvoteltua haastattelussa itselleni hieman lyhennetyn työajan. Varmasti se onnistuisikin, jos olisi paremmassa neuvotteluasemassa. 

Oma asemani vain on aika heikohko, en tarvitsisi miinuksia lastikseni enää lisää. Niinpä kohtalooni taipuneena en tässä osastosihteeri-haastattelussa maininnut mitään toiveestani osa-aikatyöhön.

Kun mainitsen halustani tehdä ensisijaisesti hieman lyhennettyä työaikaa, kiinnostuneet työnantajat katovat kuin pieru Saharaan. Kuva: Pexels.

Tämä oli tavallaan testi. Halusin tietää, vaikuttaako toiveen lausumattomuus lopputulokseen. 

Noh, minulla oli haastattelun jälkeen viba, että tuskin minua tuohon työhön valitaan. Esimies oli jotenkin innoton ja haastattelu kesti vain puoli tuntia. Tuli tunne, että haastattelu suoritettiin läpi. 

“Tuleva työkaveri” vaikutti todella mukavalta ja kiltiltä ihmiseltä, mutta asiakaspalvelun ammattilainen kun on, hänen kasvoiltaan oli mahdotonta lukea, mitä mieltä hän minusta oli.

Huonoista puolistani puhuminen haastattelussa on vaarallisen helppoa minulle

Lörpöttelin tässäkin haastattelussa ohi suuni. Ainakin kysymys “Minkälainen työkaveri ja alainen olet?” sai minut taas jaarittelemaan huonoista puolistani. Huoh!

Pohdin kotona, että ehkä ongelma piilee siinä, että muutenkin ryven yleensä huonoissa puolissani. Valtaosan ajastahan minä ajattelen huonoja puoliani, jos itseäni ja omaa toimintaani analysoin. 

Mitä niitä positiivisia ominaisuuksiaan sen kummemmin miettimään? Kun yhtäkkiä kysytään, millainen alainen olen, minulla tulee vain mieleen litania asioita, joissa haluaisin kehittyä.

Olen luonteeltani kärsimätön, neuroottinen, herkästi uupuva ja syyllistyvä, vaativa ja pikkutarkka. Siis todellakin potentiaalista ongelma-ainesta. 

Toisaalta olen myös sovitteleva, kiltti, joustava (ainakin jossain määrin), intohimoinen, oma-aloitteinen, innokas ja kehittymismyönteinen. Olen kaikkea yhtä aikaa. Miten tuollaiseen kysymykseen voi edes vastata? 

Kaikesta huolimatta miellän itseni helpoksi alaiseksi. Vaivaan mielestäni esimiehiäni vähän (tosin onko se sittenkään välttämättä yksinomaan hyvä ominaisuus?) ja pyrin hoitamaan minulle annetut tehtävät aina huolellisesti ja ammattitaitoisesti. Olen töissä silloin kun pitää. Pyrin positiivisuuteen. En aiheuta työpaikalla riitoja tai eripuraa. Vihaan selän takana puhumista, vaikka kaikkihan siihen välillä varmaan syyllistyy. 

Olen minä jossain haastattelussa kyllä onnistunut vastaamaan tuohon kysymykseen ihan hyvin, mutta jotenkin tämä haastattelu ei nyt oikein lähtenyt. Aivoni tuntuivat olevan mössöä. Ehkä lapsen sairastelusta johtuvat huonot yöunet painoivat.

Suhtautumisestani rutiineihin en osannut valehdella. Toisaalta pidän rutiineista ja ne tuovat turvaa. Mutta toisaalta kyllästyn helposti. Se on yksi syy siihen, miksi olen vaihtanut työpaikkaa 2–3 vuoden välein.

En ollut yllättynyt, kun haastattelija soitti ja kertoi, etten tullut valituksi. En varmasti antanut parasta vaikutelmaa. En voi myöskään olla ajattelematta, että perheellisyyteni oli minulle miinus.

Olin joutunut  siirtämään haastattelun ajankohtaa, koska lapsi oli sairaana. Tällaistahan ei varmaan saisi koskaan, ikinä tehdä. Mutta minä teen, jos on tarve. Lapsen hyvinvointi ja turvallisuus ovat minulle aina ykkösinä, eikä minulla ole muita vaihtoehtoja tässä elämäntilanteessa.

Vasta haastattelun lopussa sain tietää, että työ olisi sijoittunut aikavälille 1.5.–30.9. (työpaikkailmoituksessa luki vain “sopimuksen mukaan”), mikä olisi tietänyt, ettei lapsi saa lainkaan kesälomaa päiväkodista. Ei tuo nyt ollut minulle täysi este, mutta täytyy sanoa, että kiinnostukseni työpaikkaa kohtaan romahti kyllä aika rajusti sen kuultuani. Minkä yritin kyllä peittää parhaani mukaan.

He kysyivät sopiiko tuo aikaväli minulle ja kerroin, että lapsi ei siinä tapauksessa saa kesälomaa lainkaan, mutta täytyy sitten järjestellä hänelle pidemmät kevät- ja syyslomat. Minkäänlaista neuvotteluvaraa tuossa ajanjaksossa ei tuntunut olevan. Ehkä syy oli myös siinä, että olivat siinä kohtaa jo päättäneet valita jonkun muun.

Elikkä joops. Ei ole yllätys, että minua ei valittu. Ja olen kyllä lopputulokseen sinänsä tyytyväinen, vaikka turhissa haastatteluissa ravaaminen välillä väsyttääkin. Noh, se haastatteluissa käyminen on toisaalta työtäni nyt.

Työnhaku uuvuttaa, tosin vielä väsyneempi olisin varmasti, jos kävisin töissä. Kuva: Pexels.

Hetkittäin irtisanoutumiseni pienesti harmittaa, mutta sitten rauhoittelen itseäni

Täytyy sanoa, että en arvannut irtisanoutuessani edellisestä työstä, että 80-prosenttisen työajan saaminen on näin vaikeaa. On niitä päiviä, kun huomaan päähäni pulpahtavan katuvia ajatuksia suhteessa irtisanoutumiseeni.

Sitten palautan itseni niihin moninaisiin syihin, miksi irtisanoutumiseen päädyin. Päätös ei ollut helppo, päin vastoin. Se oli kipeä ja vaikea. Vetkuttelin sen kanssa viimeiseen asti. 

Lopulta kuitenkin valitsin irtisanoutumisen, koska entiseen työhön paluu ei vain houkutellut millään lailla. Ei tuntunut järkevältä palata henkisesti hyvin kuormittavaan työhön ja aloittaa taas työhön perehtymiset uudestaan, jos työ ei aidosti enää innostanut, kiinnostanut tai tuntunut motivoivalta.

Perheellisenä ja joustoja tarvitsevana työnhaku on vaikeampaa

Ei ole tosiaankaan varmasti minulle edullista kertoa haastattelussa, että minulla on pieni (3 v.) lapsi, mutta johonkinhan minä haluan vedota, jos kyselen lyhennettyä työaikaa. 

Jos työhaastattelukutsu sattuu tulemaan puhelimitse lapsen ollessa kotona, kuulee vastapuoli lapsen kiekumisen 100-prosenttisen varmasti. Poika kun on, taas, jostain syystä sitä mieltä, että äidin puhelimessa puhuminen on kamala juttu. 

Lue lisää: Korvatulpat tehokäyttöön 3-vuotiaan jatkuvan huudon vuoksi

Pahin uhma on nykyisin aavistuksen tasaantunut, mutta tilanteen tullen hän on edelleen todella kovaääninen. Vastattuani puhelimeen poika itkee vieressäni hätääntyneenä ja huutaa toistuvasti:  “Kuka siellä on?” eikä tyynny vastauksiini. Minä yritän juosta häntä karkuun, jotta kuulisin puhelusta jotain. Välillä yritän komentaa lempeästi odottamaan ja olemaan hiljaa. Viimeksi yritin paeta lasta parvekkeelle, mistä poika ei tietenkään pitänyt. 

(Tätä kirjoittaessani tajuan, että en todellakaan tästäkään syystä voisi vielä perustaa yritystä. Eihän asiakaspuheluista tulisi yhtään mitään! Aina hetkittäin edelleen haaveilen yrittäjyydestä vahvemmin ja sitten taas hylkään sen.)

Yhteiskunta rakentuu vahvasti kokoaikatyölle. Työt on jaettu siten, että työntekijät tekevät kokoaikatyötä. Kun yksi lähtee, hänen tilalleen haetaan tietenkin ensisijaisesti kokoaikaista tekijää. 

Ymmärrettävää, mutta minun kantiltani vähän raivostuttavaa. Haluaisin, että työelämä olisi inhimillisempi ja joustavampi. Vaikuttaa siltä, että ensin on päästävä taloon kokoaikaisena, jotta joustoista voi edes keskustella.

Tilastokeskuksen vuoden 2022 Työvoimatutkimuksen mukaan osa-aikatyötä teki 18 % kaikista palkansaajista. Naispalkansaajista osa-aikaisia oli 24 % eli 278 000. Erityisen yleistä osa-aikatyö on nuorimmilla, 15–24-vuotiailla, sekä vanhimmilla, 65–74-vuotiailla, palkansaajilla.

Kolme neljästä osa-aikatyötä tekevästä teki sitä omasta halustaan, ei kokoaikatyön puutteesta. Moni heistä on opiskelija. Naispalkansaajista osa-aikatyön syyksi 25 % ilmoitti lasten tai omaisten hoidon.  

Tiedän, etten todellakaan ole ainoa pienen lapsen äiti tässä maailmassa, joka haluaa tehdä osa-aikatyötä. Silti työhaastatteluissa tunnen olevani “hullu”, kun olen sanonut toiveeni ääneen.

Tiedän, etten ole varmasti ainoa työtön äiti, jonka haaveissa on löytää osa-aikatyö lapsen takia. Kuva: Pexels.

Niinpä olen ainakin välillä tässä pohtinut, josko suuntaisin vain suosiolla työnhakua enemmän osa-aikatöihin. Siis sellaisiin, jotka ovat sitä jo työpaikkailmoituksessa. Niitä vain on todella heikosti saatavilla virastotyöaikaan. 

Jos hakisin suosiolla osa-aikaisiin matalapalkkatöihin?

Koulunkäynninohjaajan tehtävät olen aikalailla sulkenut pois. Tai oikeammin, en ole uskaltanut niitä paljon ajatella. 

Arvelen, etten kestäisi niin sosiaalisessa ja aistiärsykkeitä tulvivassa työssä. Lisäksi olen luonteeltani niin kiltti, että en oikein osaa nähdä itseäni auktoriteettia vaativassa työssä. Toki vanhemmuus on kasvattanut minua, mutta en silti osaa sanoa…Rakastan kyllä lapsia.

Henkilökohtaisen avustajan työt olisi varmaankin helppo sovittaa tuohon toivomaani työaikaan. Olen googlettanut “henkilökohtainen avustaja kokemuksia” ja niitä tietysti löytyy laidasta laitaan. Koska henkilökohtaisen avustajan työtä voi tehdä “melkein kuka vaan” on kommenttien kirjoittajissakin varmasti ihmisiä moneen junaan. Käsitykseni mukaan avustettavasta ja työtehtävistä riippuen työ voi olla todella leppoisaa tai aivan kamalaa.

Palkkaa jos ajattelee, ei henkilökohtaisen avustajan työ ole tietenkään näin korkeakoulutettuna ihmisenä “järkevä valinta”. Ja kyllähän tuo huono palkka pistää todella mietteliääksi ja toimii aika tehokkaana jarruna. Ajattelen toisaalta, että työ voisi tuntua minusta kuitenkin hyvin merkitykselliseltä ja arvojeni mukaiselta. Se olisi iso asia minulle.

Viimeisenä oljenkortena olisi puhelinmyynti ja erilaiset buukkaustyöt, mutta enpä tiedä niistäkään… Ihmismieli ja myyminen kiehtovat minua, mutta en  tiedä soveltuisiko luonteeni, taipumukseni ja arvoni ollenkaan tuollaiseen työhön.

Kannattaako työnteko tukiuudistusten jälkeen?

Kiitos tukiin 1.4.2024 tulleiden muutosten, joudun kyllä tarkkaan harkita, minkälaisen työn vastaanottaminen minulle on oikeasti kannattavaa.

Suojaosan poistuttua, jokainen tienattu euro pienentää ansiosidonnaistani 50 sentillä. Vaikkapa henkilökohtaisena avustajana tienaisin siis 12 euron sijaan 6 e tunnissa (ennen verojen vähentämistä). 

Tämän lisäksi minun pitäisi vielä yrittää huomioida se, että kokonaisbruttotuloni (soviteltu ansiosidonnainen ja palkka) saavat nousta nykyisestä enintään 399 euroa kuussa, jotta minun ei tarvitse tehdä tarkistushakemusta yleiseen asumistukeen. Jos nyt olen asian ymmärtänyt oikein! Asumistuen tarkistuksesta kun todennäköisesti seuraisi se, ettei tienaamastani rahasta jäisi käteen enää mitään. 

Arvioin yleisen asumistuen laskurilla, että jos nyt asumistukeeni tehtäisiin vuositarkistus ilman tulojen muutosta, lakimuutoksien myötä nousseen omavastuun vuoksi asumistukeni tippuisi 56 euroa kuukaudessa. Ja koska tuloni työskentelyn myötä tietysti nousisivat, olisi tiputus vielä suurempi.

Huvikseni pyörittelin vielä laskuriin uuden lapsikorotuksettoman ansiosidonnaiseni määrän palkkatuloihin soviteltuna sekä 400 euron palkan. Lopputuloksena asumistukeni määrä tippuisi 74 euroa kuukaudessa. 

Ymmärtääkseni välitarkistusta tulojen nousun vuoksi ei tällaisessa tilanteessa tarvitsisi tehdä, koska kokonaisansioni eivät nousisi juurikaan aiemmassa päätöksessä huomioiduista tuloista... Mutta en ole asiasta täysin varma, koska tulotyypit kuitenkin muuttuvat. 

Oman järkeni mukaan tällä ei pitäisi olla enää vaikutusta lopputulokseen, koska palkkatulon suojaosaa ei enää ole. Onko ansaittu euro palkkatuloa vai ansiosidonnaista -> sama vaikutus joka tapauksessa asumistuen määrään. Eikö? Ansiosidonnaisen lapsikorotuksen (150 euroa) poistumisen ja suojaosattomuuden vuoksi kokonaisansioni nousisivat entisestä vain 50 euroa…  Ja tosiaan asumistuki tippuisi 74 euroa. Eli tulos olisi lompakossani -24 euroa verrattuna entiseen. Phah!

Tosin okei, lapsikorotushan poistuu joka tapauksessa, tein töitä tai en. No joo, aivoni ovat jo ihan solmussa! Pitäisi tehdä laskelmat paperilla ajan kanssa.

Muistan joskus aiemmin pyöritelleeni asumistuen laskurissa erilaisia palkkoja ja silloin lopputulema oli, että euron nousu tuloissa tiputti asumistukea noin 30 senttiä. Mutta nyt asiaa vielä sotkee nuo uudet heikennykset, jotka pamahtavat seuraavasta tarkistuksesta voimaan.

Kuulun niihin onnekkaisiin, joilla asumistuen vuositarkastus on edessä vasta loppusyksystä. Kyllä tässä joutuu miettimään tarkkaan asumistuen laskurin kanssa, minkälaisia töitä ennen tuota tarkistusajankohtaa kannattaa tehdä. Siis että haluaako ehdottomasti joutua välitarkistuksen uhriksi. Parasta lienee kysyä lisäksi tarkennuksia vielä Kelasta.

Toki työssä käydessä saa muutakin kuin palkkaa. Ihmissuhteita, yhteenkuuluvuutta, tekemistä, taitoja ja kokemusta. Mutta onhan ihminen usein luonteeltaan aika laiska. Onko järkeä nostaa takamustaan kotisohvalta, jos lopputulos tilillä on olematon ellei negatiivinen? Kirjoittelisinko kuitenkin mielummin näitä blogitekstejä?

En kyllä sanoisi, että suojaosien poisto työttömyysetuuksista ja yleisestä asumistuesta jouduttaisi ainakaan omaa työllistymistäni osa-aikatyöhön. 

Toisaalta ajattelen kyllä, että yleinen asumistuki entisessä laajuudessaan oli paikoitellen liiankin avokätinen, joten ihan täysin en ole näitä muutoksia vastaankaan. Ansiosidonnaisen päivärahan lapsikorotusten poisto tuntuu minusta julmalta valinnalta, koska se kohdistuu niin suoraan ja ainoastaan lapsiperheisiin.