Ihana ja vähän pelottavakin vesisynnytykseni

Vesisynnytys on viime vuosina kasvattanut suosiotaan. Varmastikin lisääntyneen kysynnän vuoksi viimeisen noin viiden vuoden aikana vesisynnytysmahdollisuudet ovat parantuneet merkittävästi suomalaisissa sairaaloissa. Lieköhän Suomessa enää yhtään synnytyssairaalaa, jossa vesisynnytys ei olisi lainkaan mahdollinen? 

Tässä artikkelissa käsittelen vesisynnytyksen hyötyjä sekä asioita, joita on syytä huomioida. Artikkelin lopussa kerron oman vesisynnytyskertomukseni. Omassa synnytyksessäni oli seikkoja, joihin en ollut itse osannut varautua, joten tästä artikkelista toivottavasti on sinulle hyötyä valmistautuessasi omaan synnytykseesi.

Vesi lievittää synnytyskipuja luonnollisesti. Kuva: Unsplash.

Mikä on vesisynnytys?

Vesisynnytys on synnytystapa, jossa odottava äiti synnyttää veden alla erityisessä synnytysaltaassa tai ammeessa. Veteen synnyttäminen on turvallista terveille matalan riskin synnyttäjille, joiden raskauden ja synnytyksen kulku ovat olleet täysin normaalit. 

Tutkimuksissa ei ole todettu, että vesisynnytys lisäisi vastasyntyneiden kuolleisuutta tai tehohoidon tarvetta. Kätilö Elina Inkisen kirjallisuuskatsauksen perusteella hartiadystokioiden (tilanne, jossa lapsen hartioiden ulosautto on tavallista vaikeampaa) esiintyvyys on matalampi veteen syntyneillä. Yhtään vastasyntyneen hengittämistä veden alla ei todettu. Tätä todennäköisesti selittää vastasyntyneen sukellusrefleksi.

Vaikka vesisynnytykset ovat mahdollisia jo lähes joka puolella Suomea, vain harva synnyttäjä päätyy siihen. Toisinaan syynä voi olla sairaalan tilat: jos kaikki ammeelliset synnytyssalit ovat varattuina, ei vesisynnytys äidin toiveista huolimatta onnistu. Osassa sairaaloista, esimerkiksi Lohjalla, amme on jo jokaisessa synnytyssalissa.

Yleistymisestään huolimatta vesisynnytykset ovat edelleen verrattain harvinaisia. Ylen 26.1.23 julkaistun artikkelin mukaan Tampereella vesisynnytysten osuus oli alle prosentin luokkaa kaikista synnytyksistä,  Kokkolassa viitisen prosenttia. Ammetta käytetään kuitenkin huomattavasti useammin kivunlievitykseen, vaikka itse synnytys tapahtuisikin ammeen ulkopuolella. 

Yksi vesisynnytystä rajaava tekijä voi olla se, että epiduraali- ja spinaalipuudutusta ammeeseen ei saa. Ilokaasu sen sijaan onnistuu. Epiduraalipuudutusta käytti synnyttäjistä 52,5 % vuonna 2021 (Tiitinen 2023). Vesisynnytys onkin yleensä niiden äitien valinta, jotka tavoittelevat mahdollisimman luonnollista ja lääkkeetöntä synnytystä.

Synnytysammeen vesi

Lämmin vesi luo miellyttävän ympäristön äidille ja vauvalle. Vesi ei kuitenkaan saa olla liian lämmintä. 

Suomen sairaaloiden ohjeistuksissa avautumisvaiheessa vesi suositellaan pitämään 34–37-asteisena. Synnytyksen edetessä veden tulisi olla 35-asteista, sillä äidin lihastoiminta lisääntyy. Näin pyritään varmistamaan, ettei äidin eikä lapsen lämpö nousisi liian korkeaksi synnytyksen aikana. 

Veden pinta ei myöskään ole yhtä korkealla kuin tavallisesti kylpiessä, vaan se ulottuu rintojen alapuolelle siten että vatsa on veden peitossa. Näin saadaan aikaan veden hyödylliset vaikutukset äidille ja varmistetaan se, että lapsi pysyy veden alla koko synnytyksen ajan. Kätilön työtähän matala vesi helpottaa myös, jotta hän ei joudu kurottelemaan pää uppeluksissa vauvaa.

Veden tulee kannatella, mutta ei olla niin syvää, että synnyttäjä tuntisi olonsa epävarmaksi. 

Vajaaksi jätettyä ammetta on tietysti helpompi myös täyttää lämpimällä vedellä veden jäähtyessä. Tulpan avaamista kesken ammeessa oleilun ei suositella, jotta ammeen vesi pysyy mahdollisimman puhtaana taudinaiheuttajista.

Hygieniasyistä vesi tulisi vaihtaa kuuden tunnin jälkeen.

Ammeita on eri kokoisia. Älä ylläty, jos amme on pienempi kuin ajattelit! Pienessä ammeessa kätilö ylettyy helpommin avustamaan synnyttäjää joka puolelta. Pienestä ammeesta synnyttäjän on myös helpompi poistua.

Lämmin vesi lievittää stressiä ja lisää endorfiinien ja oksitosiinin tuotantoa. Kuva: Unsplash

Vesisynnytyksen edut

Kivunlievitys

Lämmin vesi vähentää stressihormonien määrää ja siten edesauttaa kehon omien kivunlievittäjien, endorfiinien eli "sisäsyntyisten morfiinien", tuotantoa. Hormonaaliset vaikutukset veteen mennessä alkavat näkyä vasta noin 20 minuutin kuluttua ja ovat huipussaan noin 90 minuutin kohdalla. 

Vesi rentouttaa lihaksia ja mieltä, pehmentää kudoksia ja kannattelee kohdun raskasta painoa. Mahdollisimman rentoutuneena sinulla on parhaat mahdollisuudet saavuttaa luonnollinen synnytys ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.

Rentoutuminen

Synnytysamme tarjoaa synnyttäjälle rauhallisen ja rentouttavan ympäristön. Vedessä kelluminen voi auttaa vähentämään stressiä ja ahdistusta synnytyksen aikana ja edesauttaa siten synnytyksen etenemistä.

Tehostuvat supistukset ja verenkierto

Vesi rentouttaessaan lisää oksitosiinin tuotantoa, joka taas tehostaa supistuksia. 

Vesi myös tehostaa verenkiertoa. Veden hydrostaattinen paine lisää verenkierron laskimopaluuta alaraajoista ja vatsaontelosta rintaonteloon. Tällöin sydämen iskutilavuus kasvaa eli sydän pumppaa yhdellä lyönnillä enemmän verta kuin maalla. Tämän seurauksena syketaajuus vedessä on noin 10–20 lyöntiä alhaisempi. Vedessä oleilu laskee myös verenpainetta. Tehostunut verenkierto puolestaan edesauttaa äidin ja lapsen hapen saantia.

Parempi liikkuvuus

Veden kannattelemana liikkuminen on helpompaa ja kevyempää kuin kuivalla maalla, ja se voi auttaa äitiä vaihtelemaan asentoa aktiivisesti ja löytämään mukavimman asennon synnytyksen aikana. 

Ammeessa jaksaa usein helpommin olla pystymmässä asennossa, jolloin painovoima avustaa synnytyksessä. Pysty- ja etunoja-asento sekä lantion liikuttelu auttavat lasta laskeutumaan synnytyskanavassa. Samalla supistukset tehostuvat ja synnytyskipukin lievittyy.

Vähemmän vakavia repeämiä

Koska vesi pehmentää kudoksia, synnytys altaassa voi vähentää episiotomian tarvetta ja repeämiä synnytyskanavassa. Inkisen kirjallisuuskatsauksen tutkimuksissa pienempiä I- ja II-asteen repeämiä oli enemmän kun taas suurempia III-asteen repeämiä ja episiotomioita oli huomattavasti vähemmän verrattuna kuivalla maalla synnyttäneisiin. 

Tämä tulos selittyy mahdollisesti sillä, että kätilöllä on vaikeampi pääsy tukemaan naisen välilihaa synnytyksen aikana, kun taas episiotomiat ja suuremmat repeämät estyvät veden ansiosta.

Itsenäisyys ja luonnollisuus

Vesisynnytyksessä käytetään usein hands off -tekniikkaa, jossa kätilö seuraa synnytyksen etenemistä, ohjaa ja on tukena, mutta ei välttämättä koske vauvaan lainkaan sen syntyessä. Myöskin erilaisia muita lääketieteellisiä interventioita (kuten kalvojen puhkaisu tai oksitosiini) vesisynnytyksissä tarvitaan harvemmin. 

Eräässä  tutkimuksessa ilman mitään lääketieteellisiä interventioita selvisi veteen synnyttäneistä 54 %, kun taas tavallisesti synnyttäjistä 7 %. Jos siis toivot, että synnytykseesi puututaan mahdollisimman vähän, vedessä tähän on varmasti parhaat mahdollisuudet.

Huomioitavia tekijöitä

Raskauden ja synnytyksen kulku

Kaikki raskaana olevat naiset eivät ole sopivia vesisynnytykseen. Lääkäri tai kätilö arvioi raskauden kulkua ja mahdollisia riskitekijöitä ennen vesisynnytyksen hyväksymistä. Tutustu ennakolta oman sairaalasi ohjeisiin. Tästä näet esimerkiksi Kainuun vesisynnytyskriteerit.

Tukihenkilö  

Synnyttäjä ei saa koskaan jäädä yksin ammeeseen. Kätilöllä ei ole käytännössä yleensä mahdollisuutta jäädä vierelle koko ajaksi. Niinpä vesisynnytys onnistuu vain, jos sinulla on tukihenkilö matkassa.

Synnytysaltaan puhtaus 

Synnytysallas tulee huolellisesti puhdistaa ja desinfioida ennen käyttöä, jotta vältetään infektioiden riski. Sairaalassa tämä tietenkin hoidetaan puolesta, mutta kotioloissa tämän joutuu huomioimaan itse.

Ammattitaitoinen henkilökunta

Vesisynnytyksen aikana tulee olla paikalla kätilö, joka tuntee veteen synnyttämisen erityispiirteet. Nykypäivänä kätilöt ovat kuitenkin jo monin paikoin saaneet koulutuksen vesisynnytyksiin.

Muut lääkkeettömät kivunlievityskeinot

Vesi on lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista vain yksi. Muita keinoja ovat esimerkiksi aquarakkulat, TENS-laite, lämpö, hengityksen ja äänen käyttäminen, liike kuten keinuttelu jumppapallolla tai keinutuolissa, erilaiset asennot sekä tukihenkilön antama hieronta. 

Jos haaveilet vesisynnytyksestä, ota selvää oman synnytyssairaalasi kriteereistä vesisynnytykseen. Kuva: Pixabay.

Vesisynnytyskertomus 

Synnytin esikoiseni (ja ainokaiseni) 2021 raskausviikolla 41+1. Poika painoi syntyessään 3445 grammaa, pituus oli 49,5 senttimetriä ja päänympärys 35,4 senttimetriä eli lapsi oli varsin keskimittainen.

Synnytystä oli edeltänyt muistini mukaan ainakin kaksi viikkoa kestänyt vaihe, jolloin minua supisteli välillä jo niin kovasti, että jouduin käyttämään apuna jumppapalloa, ääntä (naapuriparat!) ja TENS-laitetta. Muistan myös nukkuneeni TENS-laitteen lätkät selässäni. Näitä pahempia supistelurytäköitä tuli ja meni, eivätkä supistukset muuttuneet missään vaiheessa säännöllisiksi.

En edelleenkään tiedä mikä tämä vaihe oli. Jonkinlainen epätyypillinen latenssivaihe? Latenssivaiheen pitkittynyt esiaste?

Jos latenssivaihe on sinulle sanana vieras, niin synnytyksen ensimmäinen vaihe koostuu latenssivaiheesta ja sitä seuraavasta varsinaisesta eli aktiivisesta avautumisvaiheesta. Latenssivaiheessa tapahtuu loput kohdunkaulan pehmenemisestä ja lyhentymisestä. Vaihe voi ensisynnyttäjällä kestää jopa 8–12 tuntia. Latenssivaiheessa supistukset ovat säännöllisiä ja melko kivuliaitakin, mutta kohdunsuu ei ole vielä lähtenyt avautumaan. 

Supistusten, liitos- ja selkäkipujen takia nukuin muistaakseni kuukauden verran ennen synnytystä todella huonosti. Että se siitä unen tankkaamisesta ennen lapsen syntymää! 

Käytännössä olin aivan poikki, kun synnytyksen aika tuli. Ulkona köpöttelin liitoskivuissani kuin mikäkin mummo kahden korttelin pituisia kierroksiani kerran päivässä. Vaikeimpina hetkinä käytin kotona lattiamopin vartta kävelysauvanani. Ei toiminut kauhean hyvin, mutta kaikkea piti kokeilla!

Pyöräily kuitenkin onnistui, joten autottomana pyöräilin yksivaihteisella mummopyörälläni ruokaostoksille kolmen kilometrin päähän kotoa vielä kaksi päivää ennen synnytystä. (Asteen hurjempaa tästä teki se, että oli tammikuu.) 

Mitähän päässäni liikkui silloin? Kai halusin vain saada synnytyksen käynnistymään keinolla millä hyvänsä ja vakuuttelin itselleni pyöräileväni tosi hitaasti. Olen elämäntapapyöräilijä ja näköjään edes loppuraskaus talvella ei saa minua luopumaan pyöräilystä, vaikka niin todella luulin. 

Tosin okei, olihan monilla matkoilla kyse myös pakosta. Kävely kun oli julmetun hankalaa ja kilometri oli ehkä pisin matka, jonka pystyin vaivoin kävelemään. Bussiakin käyttäen olisin joutunut kävelemään liikaa asiontimatkoilla. Kävin kaikki raskausajan neuvolakäynnitkin pyörällä loppuun saakka.

Sitten alkoi vihdoin tapahtua

Aamulla kello 9 aikoihin minulta oli irronnut limatulppa ja epäilin, että mahdollisesti lapsivettä oli myös alkanut tihkuttamaan. Supistuksia ei kuitenkaan tässä vaiheessa tullut mitenkään säännöllisesti. 

Illalla mies lähti vielä ruokakauppaan ja minä jäin olohuoneeseen kellottamaan puhelimen appillä supistuksia. Tässä vaiheessa väitin vielä miehelle, että: "Tuskin vielä tänään tapahtuu mitään." 

Supistusten kellottaminen itse oli yllättävän hankalaa. Aina kun supistus tuli, olisin halunnut vain keskittyä supistukseen, en painelemaan puhelinta. 

Miehen ollessa kaupassa supistukset alkoivat kuitenkin kiihdyttää tahtiaan ja ne muuttuivat säännöllisiksi noin klo 19. Muistaakseni ne alkoivat silloin tulla jo aika tiheästi, kenties jo 5 min välein. Ainakin papereihin synnytyksen alku oli merkitty klo 19.

Supistus-applikaatio oli hyvä apu siinä mielessä, että se seurasi supistusten kestoa ja tiheyttä puolestani ja ilmoitti selkeästi, että "nyt alkais olla aika lähteä sairaalaan".

Terveyskirjaston mukaan "Synnytyksen kesto lasketaan vasta aktiivisen avautumisvaiheen alusta. Alussa supistukset tulevat harvemmin, noin 5–7 minuutin välein – – Avautumisvaiheen aikana kohdunsuu avautuu 10 senttimetriin, jolloin sen kuvataan olevan "täysin auki". Ensisynnyttäjillä avautumisvaihe kestää tavallisimmin noin 10 tuntia ja uudelleen synnyttäjillä 6 tuntia, mutta vaihtelu on suurta."

Halusin vastaanottaa supistuksia kotona niin pitkään kuin mahdollista. Mies auttoi painamalla ja vääntämällä lantiotani pyyntöjeni mukaan. 

Siirtymä sairaalalle

Kello 22 aikoihin soitimme taksin. Minuun oli tulvahtanut pahoinvointi ja sisäinen varmuus siitä, että nyt täytyy lähteä. Kun pääsimme pihalle, taksi olikin jo vastassa. Mutta eipäs ollutkaan, hän odotteli jotakuta toista! 

Ilahtuminen muuttui siis odotteluksi. Tässä kohtaa kaikki tällainen tuntui ärsyttävältä ja ylimääräiseltä. En olisi halunnut puhua yhtään kenellekään. Onneksi taksi tuli kuitenkin melko pian. 

Sairaalaan siirtyminen on helpompi jättää viimeiseen hetkeen, jos edessä on lyhyt matka ilman ruuhkia. Kuva: Unsplash.

Olin pelännyt etukäteen automatkaa, kun joutuu istumaan eikä voi vain pyörähtää nelinkontin. Tens-laitteen turvin pärjäsin kuitenkin ihmeen hyvin. Laitoin pyllyni alle pyyhkeen siltä varalta, että lapsivedet posahtaisivat autossa.

Sairaalalla olimme 22:30. Näin myöhä kun oli, jouduimme menemään ensiavun kautta. Ensiavun tiskiltä meitä lähdettiin saattamaan oikeean osoitteeseen. Kysyttiin tarvitsenko pyörätuolia. Pah, kävellen mentiin. Sitä paitsi istuma-asento oli ehkä kaikista asennoista epämiellyttävin.

En valitettavasti päässyt heti sisään osastolle, vaan jouduimme odottamaan käytävällä. Tämäkin vielä! Olin nelinkontin sohvan selkänojaa vasten. TENS-laite sähkötti selkääni melkein porautuen siihen. Olo oli, noh, ei kovin hyvä, mutta kestin kuin kestinkin odottelun.

23 aikoihin pääsin käyrille. Sairaalavaatteiden vaihto oli työn ja tuskan takana. Minulta otettiin myös GBS-testi sekä tikkutesti, jolla todettiin, että lapsivettä sieltä tosiaan tihkuu.

Vastaaminen kätilön kysymyksiin oli vaikeaa. En olisi halunnut kuunnella, puhua tai tehdä mitään, kaikki huomioni oli sidottu supistusten sietämiseen ja aina sen seuraavan, paremman asennon etsimiseen. 

Mainitsin kätilölle synnytystoivepaperistani, joka pitäisi antaa hänelle. Hän olikin sen jo saanut. En ollut noteerannut lainkaan, että mies oli antanut sen kätilölle.

Vihdoin saliin ja ammeeseen

23:30 pääsin hämärään saliin ja ammeeseen. Amme oli ilmatäytteinen eikä se ollut hirvittävän suuri. 

Olin papereihin merkityn mukaan viisi senttimetriä auki. Itse muistelen, että olisin ollut jo kahdeksan senttimetriä. 

Minua jännitti TENS-laitteesta luopuminen – sitä ei voi pitää ammeessa. TENS-laite oli ollut minulle äärimmäisen tärkeä apukeino, johon olin ripustautunut tiukasti. Onneksi vesi auttoi kipuihin niin, etten TENS-laitetta erityisesti kaivannut.

Vesi tuntui juuri ja juuri riittävän lämpimältä, ehkä aavistuksen viileältä. Muistaakseni omassa synnytyksessäni vesi oli 35-asteista. 

Kehon rentoutuessa lapsivesi meni kunnolla pian ammeeseen siirtymisen jälkeen. Tunsin posahduksen ja sen jälkeen lämpimän veden pulppuamisen. Toki voi olla vain ajallista sattumaa, mutta siltä se itsestäni tuntui, että veden rentouttava vaikutus sai tämän aikaan.

Synnytys eteni aikamoisella vauhdilla tämän jälkeen.Vaikka ammeessa oleminen helpotti, toki supistukset olivat edelleen kipeitä. 

Pyörin ja hyörin ammessa ja etsin sopivaa asentoa. Parhaalta tuntui kontillaan olo. Paljon myös pyörittelin ja liikuttelin lantiota, työnsin jaloilla vähän vauhtia pohjasta ja annoin veden huljuttaa itseäni ylös ja alas ammeessa sen verran kuin siinä nyt liikkumavaraa oli.

Mies istui ammeen vierellä tuolilla. Supistusten tullen rutistin hänen housujaan tai käsiään, mihin nyt satuin milloinkin tarraamaan. (Miehen housuihin jäi verinen ikitahra muistoksi.) 

Se todella auttoi, että siinä oli rakas ihminen. Vaikka hän ei paljoa pystynyt tekemään.

Kätilö piipahteli, mutta antoi meidän olla paljon myös kahden.

00:45 aloin hengittää ilokaasua. Olin suunnitellut, että otan ilokaasun käyttöön, jos siltä tuntuu, mutta sinnittelen ilman sitä mahdollisimman pitkään. Nyt alkoi tuntua siltä, että voisin kokeilla vielä sitä lisäavuksi. Se auttoi leikkaamaan supistuskivuista terävimmän kärjen pois. En ollut mitenkään pettynyt siitä, että päätin ilokaasua käyttää. 

Koko ajan käytin apuna ääntä, mutta tässä kohtaa, tai viimeistään ponnistusvaiheessa, se muuttui enemmänkin hevijyrinäksi. Olin lukenut, että matalat äänet auttavat rentoutumaan kun taas korkealta kiljuminen kiristää kehoa. 

Niimpä viisveisasin tyypillisestä pyrkimuksestäni hillittyyn käytökseen ja mörisin tuskissani niin antaumuksella, että menetin lähes ääneni synnytyksen jälkeen! Miten lie tuo jyrinä mahtoi lapseen vaikuttaa... 

Jälkikäteen vuodeosastolla pihisemiseni tuntui aiheuttavan hieman hilpeyden sekaista ihmetystä hoitajissa. Minä puolestani ihmettelin mielessäni, että ilmeisesti kaikki äidit eivät siis saa ääntään käheäksi synnytyksessä. 

Huomasin synnytyksen jälkeen osastolla myös nenänvarressani aristavan painauman. Ilmeisesti olin synnytyksessä ajatellut, että mitä kovempaa painan maskia naamalleni, sitä tehokkaammin ilokaasu minut turruttaa. Takerruin synnytyksen pahimmalla hetkellä maskiin kuin viimeiseen pelastukseen. (Välillä kätilöt joutuivat komentamaan minua hengittelemään hetken huoneilmaa.)

00:55 ähkäisin "ponnistuttaa". Kohdun suu oli täysin auki. Sydänääniä ei saatu enää kuuluviin ulkoisella seurannalla, joten vauvan päähän asennettiin "pinni". 

Sydänäänissä oli välillä jonkin verran laskua ja kätilö totesi, että jos syke menee liian alas, saatan joutua nousemaan ammeesta. En muista oliko tämä ennen vai jälkeen pinnin laiton. Tämä yllätti vähän ja tuntui tietysti pahalta. Pelkäsin lapsen puolesta, mutta yritin pysytellä rauhallisena. Muistan, että kätilö pyysi minua vaihtamaan asentoa puoli-istuvaan, jos se vaikuttaisi sydänääniin, mutta se ei tuonut muutosta.

Eipä kätilöllä jäänyt aikaa tuota asiaa paljon miettiä, koska synnytys eteni ryminällä.

1:00 alkoi aktiivinen ponnistaminen puoli-istuvassa asennossa. Paikalla oli kaksi kätilöä. Muistaakseni lapsen pää liikkui jonkin verran synnytyskanavassa edes takaisin: oli jo melkein syntyä, mutta sitten palasi taaksepäin. Koska sydänäänissä oli laskua, minun käskettiin ponnistaa kovasti kun supistus tulee. Muistan ajatelleeni, että: " –kele runttaan sen ulos, vaikka halkeaisin kahtia." Olin hädissäni lapsen vuoksi. 

Jouduin siis tavallaan ponnistamaan vastoin kehoni viestejä. Kehoni kyllä työnsi hienosti lasta ulos ilman minun runttaamistakin. Nyt jouduin ponnistamaan siihen päälle vielä täysillä niin, että kehoni viestitti "älä, älä, älä" ja pääni kirosi takaisin, "#!&%¤, nyt se saadaan sieltä ulos". 

Sitten minua komennettiin äkisti lopettamaan ponnistaminen. Ehkä tarkoituksena hidastaa pään syntymistä tai sitten pää oli syntynyt jo. Napanuora oli 2 kertaa vauvan kaulan ympärillä, joka selitti sydänäänien laskua. Napanuora saatiin onneksi löysättyä vauvan hartioiden yli ja sen jälkeen jatkui taas minun kova tsemppaaminen ponnistamaan käytännössä niin kovaa kuin pystyn. 

Lapsi syntyi ja mitä sen jälkeen

1:12 lapsi syntyi. Ponnistusvaihe kesti siis vain 12 minuuttia. 

Kätilö kysyi haluanko itse ottaa lapsen vastaan/ nostaa vedestä. En ollut varautunut kysymykseen. Kieltäydyin. Varmaankin siksi, että oloni oli aivan loppuun kulutettu. 

Napanuora tuntui yllättävän lyhyeltä, kun otin lasta vastaan rinnalleni. Muistan että säikähdin vähän, kun napanuora kinnasi vastaan. Lapsi ylettyi vain minun vatsan päälle, kasvot nippa nappa rintojen korkeudelle. Stimuloimalla lapsi alkoi huutaa reilu 1 min iässä.

Yhden minuutin iässä lapsi sai Apgarin pisteitä 7 (–1 ärtyvyydestä, väristä ja jäntevyydestä), viiden minuutin iässä hän sai 9 pistettä (väristä –1)

Vesisynnytyksissä kehoitetaan kiinnittämään huomiota siihen, ettei napanuora pääse katkeamaan lasta vedestä nostettaessa. Lapsi tulee siis nostaa vedestä rauhallisesti, kiirettä siinä ei ole. Napanuoran katkeaminen on äärimmäisen harvinaista, mutta sitäkin joskus tapahtuu. Hyvä siis sinun tietää tämä, jos olet aikeissa vesisynnyttää!

Jonkin aikaa siinä sitten makoilin ammeessa vauva sylissäni. Kätilö ehdotti onneksi isälle valokuvan ottoa. Olimme kumpikin niin kuutamolla, ettei se tullut edes mieleen. 

Sängylle siirtyminen olikin sitten mielenkiintoista. Minun piti samaan aikaan pidellä varovasti molemmin käsin vauvaa, joka oli napanuoran kautta edelleen minussa kiinni, ja oma olo oli aika voimaton. Muistaakseni minulla ei ollut edes mitään pyyhettä lapsen ympärillä, mikä olisi auttanut liukkaan lapsen pitämisessä. Voi kyllä olla, että muistan väärinkin... 

Ammeen viereen aseteltu porrasjakkara teki siirtymästä lähinnä tasapainoharjoituksen. Jälkikäteen ajateltuna olisi tuntunut paljon turvallisemmalta pysyä maan tasalla ja vain nostaa jalat vuorotellen ammeen laidan yli. Kätilön ja miehen kainaloista taluttamana pääsin kuitenkin onnistuneesti sängylle vauvan kanssa.

1:25 syntyivät jälkeiset. Kätilö ihasteli ja esitteli meille sydämenmuotoista istukkaa. Hän kysyi, haluanko kuvan jälkeisistä. Hän varmaan ajatteli, että kun kerran olen tällainen luomuäiti... Vai liekö sitä tarjotaan kaikille? En ollut tällaiseen kysymykseen varautunut millään lailla. 

No en ollut halukas kuvaan, minulle istukka oli enemmänkin ällö kuin ihastuttavia. Ja varmaan siinä tilaanteessa halusin vain keskittää kaikki jäljellä olevat voimani lapseen. Jälkeiset eivät siinä kohtaa minua kiinnostaneet. Ei kai valokuvasta sinänsä olisi ollut haittaa.

Minulle tuli toisen asteen repeämä sekä pari pienempää. Ajattelen, että se saattoi johtua siitä, että minun täytyi ponnistaa suuremmalla voimalla kuin olisin halunnut lapsen ollessa hiukan pinteessä. Repeämien ompelusta en muista paljoa. Repeämät myös paranivat ongelmitta synnytyksen jälkeen.

Kätilö paineli kohtua ja se nyt ei varsinaisesti ole sellainen asia, mitä toivot väsyneenä ja synnytyksen runtelemana: että joku tulee moukaroimaan sinua kädellä vatsaan. 

Jouduin myös hyväksymään oksitosiinipiikin ja myöhemmin vielä peräsuoleen Cytotecit, kun kohtu ei supistunut ja lopettanut vuoteluaan ihan riittävän vauhdikkaasti. Sitäkin tietysti stressasin, kun huomasin kätilön vähän stressaavan vuoteluani. 

Toisaalta kerroinkin kyllä hänelle, että olen vuotoherkkä, vaikka minulla ei ole mitään todettua häiriötä ja esimerkiksi trombosyytit ovat normaalit. Papereista näin jälkikäteen, että vuodon määräksi oli arvioitu 400 ml, joka on vielä normaalin rajoissa. (Normaalin yläraja on 500 ml.) 

Vesisynnytyksen yhteydessä tosin vuodon määrän arviointi lienee epätarkempaa. Synnytysammeen veden väristä ja läpinäkyvyydestä voidaan päätellä auttavasti, ja sitten tietysti on lisäksi vuoteella maatessa tuleva vuoto. Oma altaani värjäytyi punaiseksi, mutta kuvasta päätellen pohja kuitenkin erottui.

Minut myös kertakatetroitiin salissa, kun en saanut pissattua synnytyksen jälkeen. Se oli muuhun verrattuna mitätön toimenpide.

5:30 poistuimme salista vuodeosastolle eli vietimme salissa käytännössä koko yön. Ennen tätä lapsi siirrettiin isän syliin ja kävin synnytyssalin kylpyhuoneessa suihkussa. Saimme tietysti myös onnittelukahvit. Nappasimme mukaamme pikkupullot kuohuvaa ja voileivän siirtyessämme osastolle, kun emme jaksaneet syödä ja juoda kaikkea. Eihän hyvää ruokaa sovi heittää hukkaan! Voileipä oli kyllä ihan turha, koska osastolla luonnollisesti alkoi hetken päästä jo aamutohinat ja aamupalan tuonti. 

Synnytyssalissa hengailtiin yllättävän pitkään synnytyksen jälkeen: neljä tuntia. Kuva: Pixabay.

Siirtymä osastolle vähän yllätti: minut kärrättiin jonkinlaisella pyörätuolilla, vaikka matka oli lyhyt. Ei kätilö sitä minulle sen kummemmin perustellut, mutta ehkä vaikutin niin voipuneelta. Itsestäni se tuntui hieman hassulta. Tavallaan ihan mukava, että hoivattiin, mutta eihän sitä kukaan halua olla potilaana, jos vain suinkin omat jalat kantaa.

Olinko tyytyväinen synnytykseeni?

Kaikkinensa ehdimme olla sairaalassa ennen lapsen syntymää klo 22:30–01:12 eli 2 tuntia ja 42 minuuttia. (Osastolta taisimme kotiutua vasta kun lapsi oli 4 päivän ikäinen.) Siinä mielessä olin äärettömän tyytyväinen. Jotain tällaista olin toivonut synnytykseltäni. Mahdollisimman vähän sairaalaa, mahdollisimman luonnollisesti. 

Kuitenkin kaikki kunnia lääketieteelle, hoitotieteelle (onko olemassa jokin kätilöiden oma kätilötiede?) ja sairaaloille. Itse en olisi varmuuden ja turvallisuuden maksimoijana mistään hinnasta synnyttänyt kotona. 

Synnytyksen jälkikeskustelu käytiin osastolla valitettavasti eri kätilön toimesta. Hän ihasteli, miten hienosti ja nopeasti synnytys oli mennyt – ja vielä ensisynnyttäjänä! Itsekin olin tuossa kohtaa sitä mieltä, että synnytys oli kokemuksena 10/10.

Olin valtavan tyytyväinen saamaani hoitoon sekä kehooni. Kehoni toimi ja osasi synnyttää. Kaikki käyttämäni tekniikat olivat palvelleet. 

Ja millä eläimellisellä voimalla kroppa vauvaa alkoi työntämään ulos, kun sen aika oli! Sain kokea fetal ejection reflexin, mikä oli mieletöntä. Harmi sinänsä, että jouduin ponnistamaan tietoisesti vielä sen päälle. Jos vauvan sydänäänet eivät olisi laskeneet, olisin hyvinkin saattanut kokea, miltä tuntuu, kun keho vain automaattisesti työntää vauvan ulos ilman, että itse varsinaisesti ponnistaa.

Jotain kertoo myös se, että en missään kohtaa vaipunut paniikkiin niin, että olisin sanonut: "En kestä enää!", alkanut kiroilla kätilöille tai muuta vastaavaa. Olin täysin keskittynyt synnyttämiseen, kehoni rentouttamiseen, hengittämiseen ja hevijyrinääni eikä keskittymiseni päässyt herpaantumaan Puudutuksien pyytäminen ei käynyt mielessä kertaakaan. 

(Puudutteille on kuitenkin paikkansa. Jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen. Kannatan ehdottomasti sitä, että jokainen synnyttäjä kuuntelee itseään ja turvautuu rohkeasti puudutteisiin, jos ne tuntuvat oikealta. Puudutteilla on haittansa, mutta niillä on myös hyötynsä!)

En edelleenkään oikein osaa sanoa, miten kipeää synnyttäminen teki. Totta kai se sattui, mutta toisaalta se kuului asiaan. Kipu ei ollut sietämätöntä. Olin kehoni tuottamassa hormonimyrskyssä, joka selvästi toimi. Enemmänkin olo oli todella tukala. 

Kokemus olisi ollut todella huikea, jos en olisi joutunut runttaamaan itse kehoni oman automaattisen työn päälle. Nyt ponnistusvaihe tuntui vähän siltä kuin kehoni olisi oksentanut ja minä jouduin samaan aikaan tuplaoksentamaan vielä siihen päälle väkisin. (Kömpelö selitys, mutta menköön.)

Vasta kotona aloin enemmän murehtia napanuoraa ja sykkeiden laskua. Mietin sitä kauhukuvaa, että napanuoraa ei olisi saatu löysättyä kaulan ympäriltä ja minun olisi pitänyt nousta ammeesta vauvan pää jalkojeni välissä, jotta napanuora olisi saatu katkaistua. No, kai siitäkin olisi jotenkin selvitty, mutta kyllä se olisi ollut ihan kammottava paikka. Aloin miettimään, olinko ollut itsekäs ja vaarantanut lapsen, kun halusin synnyttää veteen.

Luin siitä, miten napanuoran löysäämisen kanssa on harvoin ongelmia. Vesi vielä avittaa napanuoran kieputtelussa. Lisäksi tilastollisesti vesisynnytykset näyttäytyvät yhtä turvallisina kuin tavalliset synnytykset. 

Tyydyin näihin tietoihin. Onhan niinkin, että yhtä lailla kuivalla maalla synnyttäessä voi tapahtua yhtä sun toista. Vesi kun toisaalta myös jouduttaa synnytystä, mikä on hyväksi lapselle. 

Lopuksi

Vesisynnytys voi tarjota monia etuja äidille ja vauvalle, mutta sen käytössä on huomioitava tarkasti riskitekijät ja synnytyksen eteneminen. Vesisynnytykseen kannattaa valmistautua etsimällä tietoa sekä selvittämällä oman synnytyssairaalan mahdollisuudet siihen. Toiveesta synnyttää veteen kannattaa kertoa heti synnärille soittaessa. Vesisynnytys voi olla upea vaihtoehto monille odottaville äideille, kun se toteutetaan turvallisesti.

Viimeisenä vinkkinä sanoisin, että varaudu aina tosissasi myös siihen vaihtoehtoon, että et syystä tai toisesta pääse veteen, tai että joudut nousemaan sieltä kesken pois. Syitä voi olla monenlaisia, esimerkiksi aikainen lapsivesien meno tai lapsen sykkeiden lasku. Tsemppaa itseäsi luottamaan siihen, että synnytys voi mennä täydellisesti myös ilman vettä, jotta olet varautunut kaikkiin tilanteisiin ja pystyt pysymään mahdollisimman rauhallisena.

Synnytys voi olla onnistunut kokemus niin vedessä kuin maallakin. Varaudu yllätyksiin ja pidä mukana joustava mieli. Kuva: Pexels.

Tässä vielä koottuna minua omassa vesisynnytyksessäni yllättäneet asiat:

• vesi ennemmin hiukan viileää kuin erityisen lämmintä
• veden pinta paljon matalammalla kuin normaalissa kylvyssä
• lapsen sykkeiden lasku ja napanuora kaulan ympärillä
• kätilö kysyi haluanko itse ottaa lapsen vastaan 
• napanuoran lyhyys
• ammeesta nousemisen haastavuus
• kätilö ehdotti jälkeisten valokuvausta
• äänen menettäminen synnytyksen jälkeen

Loppujen lopuksi oma synnytykseni oli tosi onnistunut kokemus ja voin olla kiitollinen siitä, miten hyvin kaikki meni. 

Koska oma synnytykseni oli näin nopea, oli moni synnärikassiin pakattu asia täysin turha. Myös doulan idean ja hyödyllisyyden ymmärsin paremmin vasta synnytyskokemuksen jälkeen. Mutta näistä aiheista jatkan toisessa postauksessa.

Luonnollista ja lääkkeetöntä synnytystä käsittelevä kirja Orgasmic Birth oli itselläni tärkeänä perusteoksena valmistautuessani synnytykseen. Suosittelen! (Myin oman kappaleeni synnytyksen jälkeen, joten tässä artikkelissa en ole sitä käyttänyt lähteenä.)

Kommenttikentässä on sana vapaa! Esimerkiksi jos sinä olet jo kokenut vesisynnytyksen, olisi mielenkiintoista kuulla kommenteissa, olivatko sinun kokemuksesi vesisynnytyksestä samanlaisia vai jotain ihan muuta. Tai tuleeko mieleesi jotain kysyttävää, mihin tämä artikkeli ei antanut vastausta?

Lähteet:

Harva nainen synnyttää vauvansa veteen – kaksi nuorta äitiä kertoo, millaista se on: “Tästä puhutaan aivan liian vähän”. 26.1.2023. Yle. https://yle.fi/a/74-20014322

Inkinen, E. 2018. Turvallinen vesisynnytys – taustaselvitys vesisynnytyksen hoitamisesta Tampereen yliopistollisen sairaalan kehittämistä varten.  https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/155525/Inkinen_Elina.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Pöyhönen, T. 2004. Veden terapiakäytön perusteet. http://vesiliikunta.siirrot.neutech.fi/files/veden_terapiakayton_perusteet.pdf

Synnytyksen ensimmäinen vaihe eli avautumisvaihe. 2020. Terveyskirjasto.  https://www.terveyskirjasto.fi/odk00068

Tiitinen, A. 2023. Synnytyskivun hoito. Lääkärikirja Duodecim. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00883/synnytyskivun-hoito

Vinkkejä aktiiviseen synnytykseen. 2023. Aktiivinen synnytys. https://aktiivinensynnytys.fi/tietoa/aktiivinen-synnytys/vinkkeja-aktiiviseen-synnytykseen/